»Ei puhuta siitä nyt», Guttorm virkkoi kiivaasti. »Minä olen nyt sanonut sanottavani ja nyt minä menen. — Mitä minun on ajateltava sinun käytöksestäsi sisareni tytärtä kohtaan», hän kuohahti, »sinä olet vahtinut aitovierissä kuin kananvaras, viekoitellut lapsirukan luoksesi illan tullen, käynyt hänen luonaan karjamajalla ja istunut yksin hänen luonaan siellä majassa kuin hän olisi ollut karjapiika — hänen oli sanottava, missä hän sinulta soljen sai. — Ja koska hän on herkkäuskoinen ja lapsellinen, sinä luulit voivasi houkutella hänet luoksesi — tänne!»
»— Etkö sinä, mies, aio tervehtiä emäntää!» Eirik huusi raivoissaan.
Eldrid oli astunut sisään — navettapuvussaan. Hän vastasi Guttormin tervehdykseen rauhallisesti ja ylpeästi.
»Sinä olet nyt siis saanut tervehdyksen sisareltani, Eirik?» hän kysyi lempeästi.
»Niin, minä olen tuonut hänelle sanan.»
»Mutta mikäli sinua, isäntä, ymmärsin, oli tämä minun sisareni sanonut sinulle, että Eirik oli keksinyt heidän tänne minun luokseni tulon? Eirik sanoi minulle Gunhildin pyytäneen häntä tänne ja Gunhild oli aikonut seurata häntä —»
»Onko Eirik sanonut niin!»
Eirik vastasi itse, hän oli kalpea huuliaan myöten.
»Olen.»
»Hyi sinua!» Guttorm sylkäisi.