Miten pitkälle alamäkeä nykyinen "Finländarien" elähtänyt ruotsalaisuus jo on ehtinyt, sen voi päättää jo siitäkin, että heidän oma "usuttajansa", Tohtori Axel Lille,[15] katsoo parhaaksi pysähtyä mäessä, kun hän puheena olevassa teoksessa, kirjoituksessa "Vår framtid", ("Tulevaisuutemme") puhkee seuraaviin sanoihin:
"Tämän pessimismin (synkän katsantokannan) juuret perustuvat sekä eristäymisen tuntoon, että ylihienostumiseen, joka johtaa nautinnonhimoon ja itsekkyyteen. On tavattavissa merkkejä siitä, että ruotsalaisessa yläluokassamme monella taholla pyritään itsekkäässä tarkoituksessa kokoomaan varoja, jotta voitaisiin elää ylihienostunutta nautintoelämää. Tällaista täytyy seurata ruumiillinen ja henkinen rappeutuminen…"
Tässä hra tohtori tosin erehtyy taudin laadusta — hän sekoittaa toisiinsa syyn ja seurauksen. Sillä: rappeutuminen on jo tullut, sekä henkinen, että erikoisesti ruumiillinen. Tästä on seurauksena juuri se, että "on tavattavissa merkkejä" — hekumasta, sitä seuraavine pessimismineen, sairaloisine vastenmielisyyksineen, päähänpistoineen, aivonpehmennyksineen y.m. pehmennyksineen, mitkä painajaisina vaivaavat toiminimen "Viikinkipoika ja kumpp." kuolinpesää. Tohtori Lille samassa kirjoituksessa jatkaa: "… haluttomuus yhteiskunnallisen elämän työtä vaativiin tehtäviin sekä tunteettomuus sitä velvollisuutta kohtaan, joka vaatii tekemään tarpeellisia uhrauksia, jotta vähempiosaisille kansanluokille avautuisi enemmän mahdollisuuksia ansioon ja henkiseen kehitykseen. Kaupungeissa ja etupäässä pääkaupungissa on havaittavissa tällaisia, isänmaata ja tulevaisuutta koskevia, välinpitämättömyyden, tylsyyden ja herpautumisen merkkejä".
Tuntuneepa katkeralta antaa sellainen arvosana "yhteiskunnasta", jonka johtomiehenä kirjoittaja itse on kohta lähes 40 vuotta ollut! —
Ainoa ääni, jossa esiintyy luottamusta tulevaisuuteen ja elämän halua, ilman koreita, kuluneita lauselmia, on, ainakin minun mielestäni, kirjasessa "Svenskt i Finland" julkaistu, maisteri Pehr H. Norrménin Uusmaalaisen osakunnan vuosijuhlassa 1913 pitämä puhe.
Painatan tähän tämän kauniin ja miehekkään puheen kokonaisuudessaan:
"Jos ruotsalainen heimo tässä maassa ainoastaan katselisi menneisyyttään ja koettaisi perustaa olemassa-olonsa yksinomaan muistoihin tahi lakipykäliin, silloin ei se enään kuolisi, sillä se olisi jo kuolleena. Perimässämme sivistyksessä on meillä pääoma, mutta jos me elämme levollisina siinä uskossa, että se, minkä isiltämme olemme saaneet, ilman muuta tuottaa meille arvoa, lankeamme me suureen erhetykseen. Kasvatuksen kautta saatu peritty kulttuuri ei sinänsä tuo mukanaan sen yksityiselle omistajalle henkilökohtaista arvoa, sillä ellei yksityinen uudelleen itseään kehittämällä omaksu kulttuuria itselleen erikoisen henkilökohtaisesti, jää tämä kulttuuri hänessä ainoastaan ulkonaiseksi kiilloksi, joka varomattomana hetkenä paljastaa sisäisen sivistymättömyyden.
"Meitä vastaan käydyssä taistelussa on meillä vaan yksi tie, se nimittäin, että tosiaan näytämme joka kohdassa voivamme tuoda ilmoille parasta, ja näytämme omaavamme sotakuntoisen ja voimakkaalle kehitykselle alttiin sivistyksen, kuin myöskin sen, että tällä sivistyksellä vielä on oma tehtävänsä täytettävänä. Ja meidän täytyy panna suurimmat vaatimukset ruotsalaiseen nuorisoon nähden: sen tulee velvollisuuden tunnosta rotuaan kohtaan näyttää, ettei se tahdo olla väsynyt polvi, ei se polvi, joka lepäilee. Siinä tapauksessa muuttuu taistelumme kilpailuksi, kilpailuksi siitä, kumpiko rotu voi tehdä enemmän ja parempaa työtä maamme hyväksi. Me tahdomme elää — ja silloinhan ei meidän tarvitse kysyä kuka tulee voittamaan, sillä silloin unhottaisimme tien päämäärän vuoksi. Sillä eihän voitto ole elämää, vaan sota.
"Jos ruotsalainen kansallisuustaistelu menee sellaiseen suuntaan, jos se käy sellaista latua, jos me mitä voimakkaimmalla työllä aina ja joka paikassa koetamme näyttää olemassaolomme oikeutetuksi, niin eipä silloin kukaan tässä maassa voine syyttää meitä separatismista, eristäytymisestä, — ja jos ken sitä tekee, voinemme tulla toimeen sellaisen henkilön suosiottakin."
Tässä puheessa ilmenee sitkeätä elonvoimaa ja lujaa luottamusta siihen, että omalla voimalla voidaan käydä peitsisille korkeiden päämääräin puolesta.