Pohjoismaiden suurin muinaistuntija, professori Oskar Montelius, näkyy olevan näistä siirtolaisista samaa mieltä kuin minkä tässä olen lausunut, sillä hän on tästä asiasta kirjoittanut seuraavaa:
"Viikinkiretkien tärkeimpiä seurauksia pohjoismaille oli se, että ne vapauttivat pohjoismaiset valtakunnat korskeista miehistä — — ja pahimmista pakanoista…"
Nämät pakanat "onnellistuttivat" rannikkojamme vierailuillaan, ja viikinkien lohikäärmekylvö sekä jälkeläiset ovat meillä vieläkin ihailun esineinä, ruotsinmaalaisten niitä jo kammotessa.
Jotta ei lukija luulisi minun laskettelevan omia lauseitani tukeakseni omia mielipiteitäni siitä, mitä viikingit todellisuudessa ovat olleet, annan taasen puheenvuoron pohjoismaiden suurimmalle tämän asian tuntijalle, prof. Monteliukselle, joka puolestaan taasen vetoaa kolmanteen mieheen eli A.E. Holmbergin teokseen "Pohjoismaiden asukkaat pakanuuden aikana".
Prof. Montelius itse puolestaan lausuu asiassa m.m. seuraavasti:
"'Frithiofin sadussa' on Tegnér antanut kauniin kuvauksen sen aikakauden runollisesta käsittämisestä ja kauneilla väreillä maalatun kuvan viikinkielämän heleistä puolista. Sen sijaan Geijerin 'Vikingen' antaa meidän toiseltakin puolelta oppia tuntemaan tätä voimakasta mutta raakaa aikakautta. Kysymykseen: kumpiko kuvaus on historiallisesti oikeampi? täytyy meidän vastata: jälkimäinen. Emmekä me yksin katsele viikinkiaikakautta siltä kannalta; muuan lämpimimpiä Ruotsin muinaisuuden ihailijoita, A.E. Holmberg, lausuu tästä:
"'Tosin kuvastuu ruusunhohdetta Pohjoismaiden viikinkiaikaan; mutta jos varustamme silmämme historian kaukolasilla, niin huomaamme sangen pian, että tämä ruusunhohde ei ole muuta kuin värisekotus verestä ja kyyneleistä. Nimestä, jolla jokin asia nimitetään, riippuu usein käsitys siitä asiasta. Viikinkimatkat ajatellaan usein ritarillisiksi, vaaroihin ja sotaisiin seikkailuihin pyrkimisiksi, mutta paremmin ne määritellään jos sanotaan, että ne olivat murha- ja ryöstömatkoja. Sanomme peittelemättä, että viikinkimatkat eivät olleet muuta kuin elinkeinona harjoitettua merirosvousta'."
Tähän A.E. Holmbergin lausuntoon lisää puolestaan Montelius:
"Tämä arvostelu näyttää ankaralta, mutta meidän täytyy myöntää, että se on oikea."
Ei ole mahdollista selvemmällä tavalla vetäytyä yhtymästä viikinkiaikaisten rosvojen yksinkertaiseen ihailemiseen, kuin mitä nämät kaksi ruotsinmaalaista tutkijaa ovat tehneet.