Kun nämät varjojoukot eli Varjag'it olivat kotoisin Roslagen'ista, niin kutsuttiin kaikkia sieltä saapuneita sittemmin "Varjag'eiksi".
Koska Sveitsiläisiä — Alppien köyhiä ja uskollisia miehiä — on käytetty portinvartijoina jo Roomassa, sekä paavien ja keski-ajan ruhtinasten henkivartijoina, on Sveitsiläinen eli Schveitsàr saanut myös merkityksen vartija, samoin kuin varjojoukko = varjag, Rurikin ja hänen jälkeläistensä keskuudessa oli.
Tästä varjag-nimestä muodostivat gotilaiset merirosvot itselleen nimen: Väring (Varjelus), mutta se nimi ei heille ole oikein sovelias, sillä eivät he erikseen ketään varjelleet. Päinvastaista heistä voidaan sanoa.
Varjo-sanasta on n.s. "puhdas" ruotsinkieli muodostanut sanan värjo, joka merkitsee huostassa olemista, suojaa, varjelusta.
Suomalaisesta sanasta:
Kartanonvarjelija, tulee:
Garda''varj'''
Ja siitä ruotsal.: Gårdvar = kartanokoira.
On omituista että tästä "varjeluskoirasta" ruotsalaiset ovat muodostaneet suden ruotsalaisen nimen: varj, varjen.
Varsinaiset germanit, saksalaiset, eivät ensinkään tunne suden varj-nimeä, jotenka on selvää, että gotilaiset suomalaisesta alkukielestä muodostivat — kiukkuisen kartanonvarjelijan, koiran, nimestä — suden varj-nimen.
Tulemme Fennoskandiaa koskevassa teoksessamme näyttämään mitenkä gotilaiset — joiden kieli, heidän vaeltaessaan kautta Keski-Europan, oli muodostunut sellaiseksi vastenmieliseksi sekamelskaksi, jollaisena se tavataan Ulfvilan codex argenteuksessa[36] — vaeltaessaan eteenpäin pohjoismaiden alkuperäisen suomalaisen kansan keskuudessa, ja sen ajan jälkeenkin, omaksuivat joukon lainasanoja pohjoismaiden alkukielestä, sanoja, joita eivät heidän heimolaisensa Itämeren eteläpuolella tunne.
Germanilaisen kielitutkimuksen isä, kuuluisa Jakob Grimm, on jo osottanut, että ruotsinkieli on saanut kaikki sellaiset germaneille tuntemattomat sanansa suoraan suomenkielestä.