Rautakauden hurjien Götien onnistui tietenkin tappaa pronssikauden miehet, mutta heidän fennokelttistä kieltään he eivät yhtä helposti saaneet hävitetyksi. Joskin "skridfinnit" ja kainulaiset miehissä otettiinkin hengiltä, niin jäihän toki eloon vaimoja ja lapsia, joiden suusta ruotsinkieli lainaili jopa leikkisanojakin, kuten "tummitott", suomalaisesta "tuomiototta" — se sormi, jolla painettiin sinettimerkki, todistukseksi siitä, että asia oli totta.

Ei kukaan väittäne että germaanit tuntevat totta-sanan. Sen sijaan oli jo egyptiläisten totuuden jumalan nimenä Tott. Historian takaisina syntyaikoina onkin fennokeltiläinen kansa lähtenyt Egyptistä.

Toinen huomattava vanha lainasana ruotsinkielessä on "kurragömma" (piilosilla olo). "Kuru" suomenkielessä merkitsee juuri halkeamaa, luolaa, notkoa y.m. piilopaikkaa. Siten näkyy jo pikkuseikoistakin mikä kieli on alkujaan täällä yksin vallinnut.

"Sanat suussani sulavat", sanotaan Kalevalassa. Totta tosiaan ovatkin suomenkielen sanat tuhansien vuosien kuluessa sulaneet merkillisellä tavalla, esim. Ruteenien kansan kesken. Nykyisen sodan ajoilta tunnemme heidän asumasijoiltaan:

Suom.: Perä-kemi-salo
Murteessa: Per'kem'sal
Ruteenil.: P'r'ch'my-s'l' paikka Galitsiassa (Kalliosijassa).

Siten on suomenkieli Europassa 3-4 tuhannen vuoden kuluessa hajonnut "eri kieliksi". Ja kun tämä hajaannus idässä ja lännessä tapahtui eri tavalla, muodostui uusia kansallisuuksia, jotka jo nyt luulevat olevansa eri rotuja.[37]

Kun kansojen kehitys ei vielä ole selvinnyt "kirjanoppineille" kielimiehille, vaan ainoastaan muutamille syvämietteisille luonnonfilosofeille, kuten Darwin'ille, Taylor'ille y.m., niin sellaista tietoa ei kohtuudella voi odottaa valtiomiehiltä, jotka edelleenkin puhuvat eri kansoista ja roduista, sen sijaan että tulisi puhua saman alkukansan eri lajeista ja lajihaaroista.

Jos tältä korkealta kannalta katselee nykyistä maailmansotaa, niin ei voi moittia siitä valtiomiehiä, vaan "oppineiden" opin puutetta.

Totuus jossakin asiassa voi olla ainoastaan yksi, mutta viime aikoina kun julistettiin jossakin maassa jokin totuus, niin naapurimaassa saatettiin aivan päinvastainen asia julistaa totuudeksi.

Niin kauvan kuin oppineet ovat eripuraiset, ovat kansatkin riitaisia. Kansojen veljeytyminen voi tapahtua ainoastaan tieteen yleismaailmalliseksi tulemisen kautta.