Kellään siirtolan jäsenistä ei ollut olot niin hyvät kuin Karl Hammarilla, ei edes niillä talonpojilla, joita oli 15 nyt jo 98:n vuokraajan joukossa.
Hammar oli köyhän komministerin poika, jonka isä oli talonpojan poika. Hänen äitinsä oli köyhä, yksinäinen tyttö, joka silloin kun pastori teki hänen kanssaan tuttavuutta palveli talousapulaisena eräässä hienossa perheessä. Löytäessään toisensa ei heillä kummallakaan ollut sukulaisia eikä ystäviä. He olivat toisilleen kaikki kaikessa ja heidän ainoa ilonsa oli heidän poikansa. Heidän kotinsa oli hiljainen ja rauhallinen.
Parempaa paikkaa kuin seudun komministerin ei pastori Hammar koskaan saanut. Mutta sen paikkakunnan köyhä kansa oli hänelle rakasta, ja onnellisesti hän jaksoi myös kustantaa poikaansa koulussa tekemättä velkaa.
Karlesta tuli terve, reipas, rohkea ja voimakas nuorukainen, joka loma-ajoilla mielellään auttoi isänsä työväkeä metsissä, pelloilla ja niityillä. Ruumiillinen työ olikin hänelle tuttua ja rakasta silloin kun hän, kotiopettajan toimen alituisesti häiritessä hänen omia opinnoitaan, ravisti päästään papilliset haaveet ja ilmoittautui pyrkijäksi Durmanin siirtolaan. Isä ja äiti olivat jo kauan sitten kuolleet.
Moni on kyllä vaivaloisempienkin sivutöiden ohella suorittanut tutkinnoita, mutta Hammarin lukuhalu oli sangen kohtuullinen, eikä hänen tarmonsakaan ollut kaikkein lujimman raudan kaltaista, vaikka hän olikin säännöllinen ja kelpo mies.
Ruumiillinen työ ei siis ollut hänelle lainkaan vastahakoista eikä rasittavaa. Mutta kotoisia olojaan hän kaipasi. Usein märissä vaatteissa ollen, syödessään kylmää ruokaa Hyltan kamarissa, muisteli hän kaihomielin äitinsä lämmittämiä, puhtoisia sukkia ja hänen keittämiään makeita soppia.
Rakentaessaan talonsa "linnan" lähistölle, laittoi hän sen, huolimatta siitä, että hänen velkansa sen johdosta runsaasti eneni, verrattain suuren, toivoen saavansa siihen vuokralaisia, joiden keskuudessa hän edes jonkun verran voisi viettää rauhallista kotielämää.
Ensin tuli vanha komissionimaanmittari Bredin tyttärensä Emman kanssa ja vuokrasi alikerroksesta kolme huonetta, jotka olivat vastapäätä Hammarin omia suojia. Bredin oli jo yli-ikäinen ja sairas, ja Durmanin siirtolan jakaminen ja kartoittaminen oli hänen viimeinen työnsä maanmittarin alalla.
Neiti Emma oli heti selvillä ajatuksistaan nuoresta Hammarista, joka Bredinien luona olisi kyllä heti saanut sekä ruokaa että nauttia kotielämästä. Vaan ukko oli hieman hermostunut ja kiroili, kun luuvalo häntä vaivasi, ja se vaivasi häntä aina. Ja neiti Emma osotti vähän liian suurta lämpimyyttä nuorta Hammaria kohtaan. Hammar päättikin odottaa siksi, kunnes saisi nähdä, minkälaista väkeä hän saisi ylikerrokseen.
Sitten saapui ukko Alm ja valloitti ystävällisellä ja suoralla luonteella toisen puolen hänen sydäntään. Ja kun pian sen jälkeen tuli hänen eukkonsa, ryösti tämä tuota pikaa jälelläolevan puolen sydäntä, ja he alkoivat syödä illallista yhdessä, eikä koskaan tullut puheeksikaan, että he eroisivat.