Eteisessä kalkutti neitsyt Malin soittokelloa kaikin voimin.
— Suuri Jumala, tuli on irti, ja minun huivini on siellä sisällä!
Mamma, mamma, huusi neiti Strömbom.
Vaan rouva Johansson selitti, että tarkotus oli kutsua kaikki kokoon "kuuntelemaan esitelmää ja keskustelemaan".
Neiti Lydia rauhoittui heti.
— Voi, miten hauskaa! Herra Brandmark varmaankin pitää esitelmän jostain suuresta runoilijastamme?
— Ei, herra Hammar vain juttelee vähän lehmistä.
Pienen pöydän takana salissa seisoi herra Hammar ja pyysi koruttomasti anteeksi, että hän, jolla ei ollut enempää käytännöllistä kokemusta kuin ammattitovereillaan, rohkeni pitää heille esitelmän kotieläinten hoidosta; vaan hän oli lukenut muutamia sitä alaa koskettelevia kansantajuisia teoksia, joita toverit luultavasti eivät tunteneet, ja niiden, sekä oman pienen kokemuksensa perusteella aikoi hän nyt esittää eräitä näkökohtia.
Esitys teki hyvän vaikutuksen, ja kun sitä seurasi keskustelu käytännöllisistä kysymyksistä, toi jokainen innokkaasti esiin kaiken, mitä tiesi. Naisista alkoi keskustelu kuitenkin käydä kuivaksi, kunnes muuan vanha, Tukholmasta saapunut reviisori, joka asusti herrasväki Lindqvistin luona, pyysi kysyä, missä osassa Ruotsia kasvoi parhaita maltaita; hän oli kerran joutunut siitä kysymyksestä kiistaan erään hovikapellin viulunsoittajan kanssa.
Arvoteltiin ensin yhtä ja toista, kunnes Hammar kohteliaasti ja vaatimattomasti selitti, että maltaiden kasvu riippuu kokonaan niiden hoidosta.
— Me olimme siis molemmat väärässä, huudahti reviisori. Minä sanoin, että parhaat maltaat kasvavat Skånessa, ja hän taas väitti, että Länsigötlannissa, sillä hän oli kerran saanut Boråssa vallan erinomaista olutta.