Olen sitonut pienen vaatimattoman kimpun luontoperäisiä kukkia, jotka olen löytänyt kotiseutuni Smålandin laihalta, mutta uskolliselta povelta, ja nyt minä tahdon istuttaa ne sinne takaisin; siinä kaikki.
Moni olisi taidokkaammin liittänyt kukat yhteen ja huolekkaammin erottanut rikkaruohon; ei kukaan olisi tehnyt sitä suuremmalla rakkaudella.
Sillä minä olen elänyt rahvaan parissa, ottanut osaa sen töissä, huolissa ja toiveissa, oppinut tuntemaan sen maailmankatsomuksen, tavannut oikeaa leikillisyyttä karkeiden pintojen alta ja kelpo sydämmiä koruttomien nuttujen alta.
Moni pitää aiheita näissä pienissä kuvissa varsin mitättöminä ja vähäpätöisinä. Ja se on siitä yksinkertaisesta syystä, että se maailma on niin pieni, joka liikkuu töllin neljän ahtaan seinän ja pikkutilallisen saran rajalinjan sisällä.
Mutta olen ollut sitä mieltä, että se maailma ansaitsee kyllä oppimista, sillä vielä on, Jumalan kiitos, meidän ruotsalainen kansamme metsissään, vuorillaan ja laaksoissaan sellaista, jotta sitä oikein tuntea on samaa kuin paljon rakastaa sitä.
Järkähtämättömällä luottamuksella Sinun hyväntahtoisuutesi Sinun ystäväsi ja palvelijasi
Sigurd.
Esipuhe kolmanteen painokseen.
Kun minä näissä pienissä kyhäelmissä etsin suurta pienessä ja kauneutta rumien pintojen alta, olin minä täysin varma siitä, ettei minua hyväksyttäisi siihen runoilijalahkoon, joka yhtenään hakee totta rumassa.
Niin on tapahtunutkin, mutta omaksi ja monen muun kummastukseksi lensin minä suoraan niiden syliin, joille minä olin uskaltanut kirjoittaa, ja tulen nyt kolmannen kerran heidän luokseen pienten, yksinkertaisten kangas- ja metsäkukkieni kanssa.