"Suo anteeksi, pikku Nikke! Mutta mitäs siinä seisoikaan niistä kelvottomista rapsikakuista. Kai samaa lajia, mitä olet myynyt meille?"
Mutta silloin minä suutuin ja sanoin:
"Ettekö te sitte ollenkaan ymmärrä tietää huutia, hyvät ystävät! Tuletteko te ja panette minut hämilleni omassa talossani ja omana syntymäpäivänäni! Maljanne joka tapauksessa!"
Sitten oli siellä juhlavalaistus puutarhassa ja viinibooli huvihuoneessa ja imartelua puheessa ja hyvä tarkotus imartelussa, ja sitte sytytti kirjanpitäjä Viklund ilotulituksen, mutta sekä äiti että minä olisimme kernaasti suoneet, että hän olisi jättänyt sen tekemättä, sillä kun ensimäinen raketti kihisten lensi ylös, seisoi tohtori Person lyseosta kauempana syreenien luona käsivarsi meidän Jennymme vartalon ympärillä, ja minä luulen, että useimmat vieraat, ikävä kyllä, näkivät sen.
Noilla tytöillä on kiire. Pian on kai tarkotus että äiti ja minä seisomme täällä aivan yksinämme, kuten pari vanhaa, sammaltunutta, lehdetöntä puuta.
Huvimajassa laulettiin ja ilo kohosi korkealle ja vieraat hoitivat erinomaisen hyvin itseään. Minä vetäydyin senvuoksi hetkiseksi pois melusta ja menin ylös Eevan luo.
Hän istui huoneessaan ikkunan ääressä ja katseli avatusta ruudusta ylös valoisaa tähtitaivasta kohti.
"Ne loistavat niin kirkkaina, lapseni! En luule koskaan nähneeni niitä niin lähellä kuin tänä iltana."
Hän nojasi päänsä poskeani vastaan ja kuiskasi:
"Niin se kai onkin, isä! Me tulemme niitä hiukan lähemmäksi päivä päivältä, ja kun on kuudenkymmenen vuotias tai… tai murtunut kuten minä, silloin on syytä katseellaan yhä useammin mitata sitä välimatkaa, joka erottaa, yhä useammin lähettää ajatuksensa rukouksen siivillä sinne ylös!"