Kerran matkallamme joku eräässä pysäyspaikassa salaa kuiskasi korvaani: Olkaa varoillanne tuosta turva-enkelistä; ell'ei hän olisi noita mustia, häntä ei olisi pantu teitä viemään.
— Te erehdytte, vastasin minä; olen syvästi vakuutettu, että erehdytte.
— Viekkaimmat, arveli hän, ovat ne, jotka näyttävät enimmän yksinkertaisilta.
— Siinä tapauksessa ei olisi kenenkään kunniallisuuteen luottamista.
— On yhteiskunnassa asemia, joissa ulkokäytös saattaa olla hyvinkin siivoksi kasvatettu, mutta kunniallisuutta ei ole, ei!
En voinut tuohon vastata muuta kuin:
— Te liioittelette, hyvä herra!
— Minä olen johdonmukainen, väitti hän. Puheemme keskeytettiin. Mutta mieleeni muistui tuo Leibnitz'in lause Cave a cotisequentiariis (Ole varoillasi johtopäätösten tekijäin kanssa!)
Liiankin suuri osa ihmisistä noutaa seuraavaa väärää ja leppymätöntä ajatusjuoksua: "Minä seuraan A:n lippua, jonka tiedän olevan oikeuden; tuo seuraa B:n lippua, joka vakuutukseni mukaan on vääryyden: tuo on siis kunnoton".
Oi ei, te yltiöpäiset ajatustieteilijät; mitä lippua hyvänsä seuraatte, älkäätte päättäkö noin armottomasti! Muistakaa, että jos ken tekee johteita joltakin epäedulliselta näkökannalta (ja missä taivaan alla lienee se yhteiskunta tahi yksityinen ihminen, joka olisi siitä vapaa?) ja kivenkovalla johdonmukaisuudella astuu toisesta päätöksestä toiseen, niin jokaisen on helppo viimein tulla tähän loppupäätökseen: "Meitä neljää lukematta, kaikki muut kuolevaiset eivät ansaitse muuta, kuin tulla elävältä poltetuksi". Ja jos tehdään tuo arvostelu vielä tarkemmin, niin ehkä kukin näistä neljästäkin arvellee: "Kaikki paitsi minä ansaitsevat polttolavaa".