Kun sänkyni oli tuotu sisään ja minä jäin yksikseni, rupesin huoneen seiniä tarkastelemaan. Siihen oli piirretty muistokirjoituksia, mitkä lyijykynällä, mitkä hiilellä, mitkä piirtimellä. Minua viehätti pari ranskalaista värssyä, joita mielipahakseni en ole pannut muistiin. Kirjoituksen alla oli nimi Normandian herttua. Koetin niitä laulaa samalla nuotilla, kuin Magdalena säkeitänsä; silloinpa kuului varsin läheltä ääni, joka lauloi niitä aivan toiseen tapaan. Kun tuo ääni vaikeni, niin huusin: "Hyvin!" Ja seinäntakainen henkilö tervehti minua kohteliaasti, kysyen, olinko ranskalainen.
— En, olen italialainen, Silvio Pellico nimeltä.
— Francesca da Rimini'n tekijä?
— Aivan niin. —
Nyt hän lausui minulle kunnioitustansa ja samassa sääliänsä siitä, että olin vankeudessa. Sitten hän kysyi, mistä seudusta olin kotoisin.
— Piemontista, vastasin; olen Saluzzolainen.
Taas muutamia kohteliaita sanoja Piemontilaisten mielenlaadusta ja nerosta, sekä merkillisistä Saluzzossa syntyneistä miehistä, ennen kaikkia Bodonis'ista.
Kaikki lausuttiin semmoisella hienoudella, joka todisti miehen saaneen hyvän kasvatuksen.
— Ehkä minullekin sallittanee, sanoin minä vuorostani, kysyä, kuka te olette?
— Te lauloitte vast'ikään minun tekemääni runoa.