— Ne ovat siis teidän tekemänne, nuo sievät värssyt?
— Ovat.
— Olette siis…
— Normandian onneton herttua.
XIX LUKU.
Nyt vartija kävi ikkunaimme alla ja katkaisi puheemme.
Mikä onneton Normandian herttua? arvelin itsekseni. Eiköhän samaa arvonimeä annettu Ludvig XVI:nen pojalle? Mutta se lapsiparka varmaan ei enään elä. — Olkoonpa niin, naapurini täällä on luultavasti yksi noita poloisia, jotka ovat koettaneet herättää hänet kuolleista.
Useat ovat jo väittäneet itseänsä Ludvig XVII:neksi, vaan heidät kaikki on pettureiksi näytetty; mitä suurempaa luottamusta voisi tämä saavuttaa?
Vaikka koetinkin olla tästä asiasta mitään päätöstä tekemättä, pysyi kumminkin voittamaton uskottomuus minussa vallallaan ja on yhä minuun jäänyt. Yhtähyvin en tahtonut miesraukkaa loukata, mitä juttuja hän aikoikin ladella.
Tuokion kuluttua hän taas rupesi laulamaan, sitten jatkoimme puhettamme.