— Kun olemme yhdessä puhuneet uskonnon asioista, sanoi hän, niin minä rukoilen mielemmin ja hartaammin.
Ja usein hän, yht'äkkiä keskeyttäen jokapäiväisen pakinamme, otti latinankielisen pipliani, aukaisi sen, suuteli siinä värssyä, miten sattui, ja pyysi minua kääntämään ja selittämään sen sisällystä hänelle:
— Minä tahtoisin, näet, että joka kerta, kun tulette tätä värssyä lukemaan, te muistaisitte minun sitä suudelleen.
Totta on, että hänen suutelonsa eivät aina sattuneet sopivaan paikkaan, etenkin jos hän avasi Korkean veisun. Silloin minun täytyi käyttää hyväkseni sitä seikkaa, ett'ei tyttö osannut latinaa, ja mukailemalla kääntää, samalla varoen, ett'en loukkaisi kirjan pyhyyttä enkä tytön kainoutta, sillä kumpaakin pidin mitä suurimmassa arvossa. Toisinaan jouduin pahaan pulaan, kun tyttö ei oikein ymmärtänyt valhekäännöstäni, vaan pyysi minua kääntämään sananmukaisesti, sallimatta minun joutuisasti siirtyä toiseen aineesen.
XXXII LUKU.
Katoavaista on kaikki täällä maan päällä! Zanze sairastui. Sairautensa ensipäivinä kävi hän vielä minun luonani, valittaen päänkivistystä. Hän itki, vaan ei likemmin selittänyt huolensa syytä, paitsi että soperoitsi jotakin valitusta rakastajaansa vastaan.
— Hän on ilkeä ihminen, mutta antakoon Jumala hänelle anteeksi!
Vaikka kuinka rukoilin häntä avaamaan sydäntänsä minulle, niinkuin hänen oli ollut tapana, en voinut saada selkoa siitä, mikä häntä siihen määrään huolestutti.
— Tulen huomis-aamuna — sanoi hän eräänä iltana. Mutta huomispäivänä toi äiti minulle kahvini ja seuraavina päivinä alavartijat, sillä Zanze oli nyt kovin sairastunut.
Alavartijat saattoivat tiedokseni epäiltäviä asioita tytön rakkauden-seikoista, joita kuullessani hiukset päässäni milt'ei nousseet pystyyn. Viettelyskö? — Mutta ehkä se vaan oli häijyä puhetta. Minä myönnän, että uskoin heidän sanojansa, ja että tämä onnettomuus minua murhestutti. Kuitenkin toivon heidän valehdelleen.