Seisoin kuin ukkosen iskemänä! — Oivallinen käännytys todellakin! arvelin surumielin. — Jumalan otan todistajaksi, että aikomukseni oli puhdas! — Ei, noita herjauksia en ole ansainnut! — Olkoon menneeksi, vieläkin yksi toive pettyneenä. Se olkoon hänen oma asiansa, jos hän tuulesta luopi itsellensä loukkauksia, saadaksensa anteeksi-antamattomuuden nautintoa! Enemmän kuin mitä olen tehnyt, en ole velkapää tekemään.
Muutaman päivän kuluttua harmini taas leppyi, ja ajattelin, että tuo kiihkoinen kirje oli voinut syntyä vihan vimmassa, joka pian asettuisi. — Kenties hän sitä jo häpeekin, vaikka on liian ylpeä tunnustaaksensa vikaansa. Eikö olisi hyvä työ kirjoittaa hänelle uudestaan, nyt kun hän on ennättänyt tyyntyä?
Tosin se vaati jommoistakin itserakkauden uhrausta, mutta tein sen sittenkin. Ken hyvää tarkoittaen nöyristyy, hän ei siitä pilau, vaikka saisikin väärää ylenkatsetta palkakseen.
Vastineeksi sain kirjeen, joka oli vähemmän kiihkoinen, mutta yhtä loukkaava kuin edellinen. Tuo leppymätön sanoi ihmettelevänsä evankelista tasamieltäni.
— No hyvä, jatkoi hän, aloitamme siis uudestaan; mutta puhukaamme selvään. Me emme rakasta toisiamme. Kirjoitamme vaan kumpikin omaksi huviksemme, pannen paperille, mitä mieleen juolahtaa; te serafillisiä haaveitanne, minä taas jumalattomia kirouksiani; te ihailuksianne ihmisen ja naispuolen arvosta, minä suoria kertomuksiani omasta saastaisuudestani, kumpikin toivoen toista käännyttää. Vastatkaa, kelpaako ehtoni?
Vastasin: — Ehdoituksenne ei ole muuta kuin pilkkaa. Minun puoleltani on ollut hyvää tahtoa teitä kohtaan. Nyt ei omatuntoni vaadi minulta enää muuta, kuin että toivotan teille kaikkea sekä tämän että tulevan elämän onnea. —
Niin päättyi salainen tuttavuuteni tuon miehen kanssa, joka kukaties oli enemmän katkeroittunut kovasta onnesta ja epätoivosta vimmastunut, kuin luonteeltaan häijy.
XLII LUKU.
Toisen kerran kiitin sydämestäni yksinäisyyttä, ja päivät kuluivat jonkun aikaa eteenpäin ilman muutoksia.
Kesä loppui ja syyskuun jälkipuolella helteiset säät viilenivät. Lokakuu tuli, ja nyt olin hyvillä mielin siitä, että minulla oli huone, joka talven aikana piti lämmintä. Mutta eräänä päivänä tuli vartija ilmoittamaan, että minun piti muuttaa toiseen huoneesen.