Sen sijaan hän kysyi, mitä tahdoin aamulliseksi, meni ja toi muutaman minuutin perästä kahvia.

Katselin häntä tarkasti silmiin, viekkaasti hymyillen ikäänkuin jos kysyisin: "ottaisitko viedäksesi kirjeen toiselle onnettomalle, Maroncelli ystävälleni?" Ja vastaukseksi hän hymyili tavalla, joka näytti merkitsevän; "en, hyvä herra; ja jos käännytte johonkuhun toiseen vartijoista, ja hän suostuu, niin olkaa varoillanne, sillä hän teidät pettää".

En tiedä varmaan, ymmärsikö hän minua, enkä myöskään, ymmärsinkö minä häntä. Sen vaan tiedän, että olin jo kymmenen kertaa pyytämäisilläni häneltä paperia ja kynää, enkä kuitenkaan uskaltanut; sillä hänen silmissään luulin lukevani varoituksen, ett'en luottaisi kehenkään, ja muihin vielä vähemmän kuin häneen.

V LUKU.

Tirola näytti tosin hyväsydämiseltä, mutta samassa luulin huomaavani hänen silmissään jotakin vilpillistä, eikä hänen kasvoissaan suinkaan mitään jaloutta kuvastunut. Muuten en olisi vastustanut haluani pyytää häntä airueekseni. Kenties olisi yksi aikanansa ystävälleni lähetetty kirje antanut hänelle tilaisuutta korjata jotain hairahdusta, — ja kenties tämä olisi pelastanut, joskin ei häntä poloista, joka jo oli liian epäluulon alaisena, niin kumminkin muutamia muita ja itsenikin!

Kärsivällisyyttä! Niin piti käydä.

Tutkimustani jatkettiin ja pitkitettiin useampia päiviä, jolloin en saanut muuta väliaikaa kuin ruokahetket.

Niin kauan kuin sitä kesti, kuluivat päiväni hyvin nopeasti, sillä ei ollut aikaa muuta ajatella, kuin mitä piti vastata kaikkiin noihin erilaatuisiin kysymyksiin, sekä ruokahetkillä ja illoin johtaa niitä uudestaan mieleeni, miettiäkseni mitä kaikkea oli minulta kuulusteltu ja mitä olin siihen vastannut sekä mitä vielä tulisi kysyttäväksi.

Ensimmäisen viikkokauden lopulla sattui minulle kova kiusa. Ystäväni Maroncelli raukka, yhtä halukkaana kuin minäkin saamaan jotain yhteyttä aikaan keskenämme, lähetti minulle salakirjeen, ei alavartijoiden, vaan erään vangin kautta, joka jossain toimessa kävi heidän kanssaan komerossani. Mies oli noin kuuden-, seitsemänkymmenen paikoilla, tuomittu en tiedä kuin monen kuukauden vankeuteen.

Neulalla pistin sormeeni, piirsin verelläni muutaman sanan vastaukseksi, ja annoin paperin takaisin vanhukselle. Vaan pahaksi onneksi hän joutui luulon-alaiseksi, tarkastettiin perinjuurin, ja kirje löydettiin. Siitä vanhus parkaa ruoskittiin, kuten luulen, sillä korviini kuului kova parkuminen, enkä häntä enää saanut nähdä.