Vihdoin hän alkoi nuhdella minua salaisuuden rikkomisesta. Moite oli paikallansa, sillä ei mikään ystävyys, olkoonpa se kuinka sydämellinen ja puhdas tahansa, voi valtuuttaa semmoiseen lupauksen rikkomiseen.
Mutta tehty oli tehty, ja Oroboni käänsi sen minulle hyväksi. Hänkin oli tuntenut Julianon ja tiesi kertoa yhtä ja toista hyvää hänen elämästään. — Tämä mies, lisäsi hän, on työskennellyt niin paljon kristityn tapaan, että hän tuskin on kantava tuota uskontoa vihaavaa mieltänsä hautaan saakka. Toivokaamme, toivokaamme! Ja sinä Silvio, muista sydämestäsi antaa hänelle pahat oikkunsa anteeksi ja rukoilla hänen puolestaan!
Näitä sanoja olen pyhinä pitänyt.
LXXI LUKU.
Yllämainitut keskustelut, milloin Orobonin, milloin Schillerin tahi muiden kanssa, eivät kuitenkaan vieneet kuin vähän osan vuorokauteni neljästäkolmatta tunnista; useinpa en saanutkaan tilaisuutta edellisen kanssa puhua.
Mitä tein yksinäisyydessäni?
Tässä koko päiväjärjestyksen!: Nousin aina päivän koittaessa ylös, astuin makuulavan pääpuolelle ja tein aamurukouksen, pitäen kiinni ikkunan ristikosta. Orobonikin jo oli ikkunassaan taikka ei viipynyt tulemasta. Tervehdittyämme toinen toistamme kumpikin jatkoi äänetönnä hartauttaan. Jos luolamme olivat kauheat, niin luonto tuolla ulkona oli sitä ihanampi. Taivas, edessämme oleva maisema, elävien olentojen liike laaksossa, maalaistyttöjen raikkaat äänet ja laulut, tuo kaikki ilahutti meitä ja antoi meidän hartaasti tuntea Hänen läsnä-oloansa, joka on niin mahtava hyvyydessään, ja jonka apua me niin suuresti tarvitsimme.
Sitten tapahtui vahtien tarkastuskerta. He katselivat ympäriinsä huoneessa, oliko kaikki paikallaan, tarkastivat rautani renkaasta renkaasen, oliko se eheä vai särjetty, joko tapaturmasta tahi häijyydestä. Tätä he kumminkin tekivät ainoastaan käskyn noudattamiseksi, koska hyvin tiesivät, että minun oli mahdoton särkeä rautaa. Jos oli päivä, jolloin lääkäriä odotettiin, niin Schiller kysyi, tekikö mieli häntä puhutella, ja noudatti meidän toivomustamme.
Kun tarkastus oli tehty joka huoneessa, palasi Schiller ja hänen kanssaan Kunda, jonka tehtävänä oli huoneiden lakaiseminen.
Sitten taas kotvanen, niin tuotiin aamiainen. Se oli puoli-vadillinen punaista lihalientä ja kolme hyvin ohutta leipäviipaletta. Minä söin leivän ja jätin liemen.