Eivät he myöskään kadehtineet suomalaisen ystävänsä menestystä, vaikka yksi ja toinen heistä oli polttanut omat kyntensä yrittäessään lähennellä Olgaa. Ali Martikainen oli heidän mielestään mies, jolle saattoi toivoa kaikkea hyvää, ja olihan hän sitäpaitsi, mikäli joku tiesi kertoa, pelastanut Olgan hengen Porokoskella. Olga maksoi hänelle siitä nähtävästi lämpimän palkkion, ja siihen ei muilla ollut mitään sanomista. Ainoa harmillinen puoli koko jutussa oli se, että he näyttivät kokonaan menettäneen uuden verrattoman seura- ja pelitoverinsa.
— Tulisi edes se ukko Loginov lopulta kotiin, huokasivat he. — Silloin Ali Martikainen ehkä jolloinkulloin irtautuisi hetkiseksi Olgan viettelevästä otteesta.
Mutta ukko Loginov juuttui lujasti kiinni Pietariin. Siellä oli yleinen metsäherrojen kokous, johon hän oli kutsun saanut. Muutaman päivän perästä hän kyllä kirjotti vaimolleen, että palaisi kotiin viikon kuluttua. Mutta kun viikko oli kulunut loppuun, ei hän palannutkaan.
Sen sijaan tuli toinen ja hyvin yllättävä kirje, jossa Loginov ilmotti tulleensa valituksi erääseen komiteaan, jonka pitäisi jäädä vielä Pietariin valmistelemaan hallitukselle ylen tähdellistä ehdotusta. Loginov oli aivan ymmällä moisesta kunniasta, ei hän ikinä ollut sellaista osannut uneksiakaan. Niin hän vaimolleen kirjotti.
Olga näytti miehensä kirjettä hymyillen Ali Martikaiselle. Tämä hämmästyi ja ilostui, mutta sitten hän katsoi Olgaan pitkään ja ymmärsi, mistä yllätys oli lähtöisin. Hän yritti siitä nauraen huomauttaa Olgalle, mutta Olga pani hyväillen kätensä hänen suulleen ja sanoi:
— Ei puhuta tästä sen enempää. Pitäähän Loginov raukankin osalle kerran jonkun huomaavaisuuden sattua.
Ali Martikainen teki matkansa Olgan luo veneellä. Olga oli heti alussa tämän tien hänelle neuvonut, ja siitäpä luonnollisesti johtui, että Harpunovien vaanimiset jäivät niin laihoiksi.
Venematka alkoi Baroninin lautatarhasta. Sinne samoin kuin sahoillekin oli Ali Martikaisella esteetön pääsy, vaikka ne olivat muulta yleisöltä suletut. Joka aamu hän kävi näön vuoksi sahoilla pakisemassa päivän kuulumiset sekä pujahti sitten pitkin rantaa leviävään lautatarhaan.
Siellä oli työssä muutamia hänen entisiä tukkilaisiaan. Näiden avulla hän oli hankkinut itselleen veneen, jota hän säilytti lautatapulien välissä aivan huomaamattomassa paikassa. Miehet ihailivat entistä päällikköään ja pitivät visusti omana tietonaan hänen salaisuutensa.
Venematka kävi ensin lautatarhan sivua pitkin. Sitten tuli autiota rannikkoa, jolla harvoin liikkui ketään ihmisiä. Rannikko päättyi metsäiseen niemeen, jonka ympäri kierrettyä jouduttiin yksinäiseen, hiljaiseen lahdenpoukamaan. Tässä poukamassa oli Loginovien uimahuone ja venevalkama, ja siitä vei tasotettu metsäpolku heidän kotiinsa.