Hän havahtui ja muisti, että hänen piti lähteä Olgan luo jäähyväisille. Kiduttavaa se oli Loginovin läsnäollessa. Hän oli ensin aikonut sanoa Olgalle, ettei voinut tulla, että hänestä oli liian nöyryyttävää nähdä Loginovia, katsella hänen hymyään ja kuunnella hänen vastenmielisiä kohteliaisuuksiaan. Hän oli ollut ehdottamaisillaan, että Olga tulisi häntä laivalle saattamaan, mutta samassa oli hänelle jylähtänyt mieleen:
— Olgan täytyy jäädä Loginovin seuraan kenties kokonaiseksi kuukaudeksi ja sinä tahdot paeta häntä näkemättä!
Silloin hän oli syvästi hävennyt ja luvannut tulla.
— Ehkäpä, ehkäpä saamme edes hetkisen olla kahden kesken! kuiski hänen mielessään toivo, ja hän alkoi kiireellä hankkiutua lähtöön.
Silloin kuului koputusta ja ovenvartija toi kirjelipun, ojentaen sen hänelle syvään kumartaen. Hän oli huomaavinaan ovenvartijan kasvoilla merkitsevän hymynvilahduksen.
Hän tunsi tuoksusta ja hienosta, rohkeasta käsialasta kirjeen Olgan lähettämäksi. Vapisevin käsin hän repäisi kuoren auki heti kun tuoja oli hävinnyt ovesta. Kirje oli lyhyt, se kuului:
»Rakas Ali!
Jätä lähtösi huomiseen. Minun pitää tänä iltana mennä urakoitsijani juhlaan kauppaseuran klubille, itse Makari kävi eilen pyytämässä. Nousisi myrsky, jos jäisin pois, ja ehkä myös Loginov alkaisi jotakin aavistaa. Hartaasti pyydän, tule minun tähteni sinäkin sinne. En yksin enää voi niiden katseita kestää, en ole entiseni. Loginov on onnellinen Pietarissa saamastaan huomiosta, ei voi tehdä muuta kuin hokee siitä, antamatta hetken rauhaa. Minun on vaikea olla, hyvän vaikea ja ikävä, en ole vielä tottunut. Eilispäivä melkein näännytti, yöllä valvoin ja muistelin sinua. Tulethan, Ali! Siellä sitten sovimme huomisesta.
Olgasi.»
Luettuaan kirjeen hän suuteli sitä pitkään ja hartaasti. Hän tunsi sen tuoksusta henkivän vastaansa Olgan rakkauden hyväilevänä ja lämpimänä. Tuntui aivan siltä, kuin Olga itse olisi huomaamatta hiipinyt hänen huoneeseensa ja täyttänyt sen olennollaan. Hänen tuli hyvä olla.