Loginov kumarteli ja puhua pajatti koko ajan vieressä, valitellen haikeasti ja anteeksipyydellen, että vaimonsa oli hänen poissa ollessaan sattunut sairastumaan, joten kaikki vieraat olivat saaneet heidän kotinsa tykkänään unohtaa. Sitä tervetulleemmaksi hän nyt toivotti Ali Martikaista jo huomispäivästä lähtien.
Loginov puhui kovalla äänellä, ja hänen sanansa aiheuttivat ympärillä merkitseviä silmäniskuja ja hymähdyksiä. Ali Martikainen tunsi ne vaistomaisesti, mutta ei ainoakaan värähdys hänen ajatuksiaan ilmaissut. Hän vain kohteliaasti selitti jo huomispäivänä lähtevänsä pois kaupungista, joten hän tuskin enää voi heidän rakastettavaa kutsuaan noudattaa.
Tätä sanoessaan hän vilkaisi syrjäsilmällä Olgaan ja sai vastaan hyväksyvän katseen.
— Niinkö, sepä vahinko! päivitteli Loginov tullen alakuloiseksi. — Olisimme niin mielellämme nähneet teidät kattomme alla. Ihan tulemme teitä haikeasti kaipaamaan.
Ties miten kauan Loginov vielä olisi kieppunut Ali Martikaisen kimpussa, jollei olisi tullut aivan odottamaton pelastus.
Saliin purjehti omassa korkeassa persoonassaan kaupungin pääseurakunnan esipappi parin alemman virkaveljensä seuraamana. He tulivat vartavasten kutsuttuina pitämään lyhyen kiitoshartauden suitsutuksineen. Sellainen seremonia on Petroskoin kaupungissa tapana paljon vähäpätöisemmissäkin juhlissa, saati sitten urakoitsijani syyskemuissa.
Kun seremonia oli ohi, suutelivat kaikki venäläiset urakoitsijat prelaatin ojentamaa ristiä, sujauttaen samalla hänen kouraansa sataruplasen kiitollisuuden osotukseksi kirkolle ja sen suojeluspyhille kesällä saavutetusta menestyksestä. Sievoisen apajan veti sillä tavoin esipappi, ja hänen naamansa säteili ilmeisestä tyytyväisyydestä.
Samassa kiskaisi jossakin piileskelevä soittokunta fanfaarin, ja Makari julisti, ruokasalin ovet selkoselälleen leväyttäen, että vieraat mahtoivat käydä sisälle maistelemaan vaatimattoman pöydän antimia.
Kahta kehotusta ei tarvittu. Koko kirjava seura tulvi toisiaan sysien ruokasaliin, niinkuin kosken niskalle patoutunut tukkisuma sulkupuomin auettua tulvii sekavana, mylleröivänä joukkueena vetävän kosken kurimukseen.
Viinapöydällä oli kolmenlaisia laseja: kohtalaisen isoja, isompia ja täysikasvuisia elikkä moukareja. Makari tyytyi vain ääneti kohottamaan lasinsa vierasten tervehdykseksi, mutta Shirnikovin mielestä tämä ei mitenkään riittänyt. Hän tempasi moukarin turpeaan kouraansa ja piti jyrisevällä äänellä seuraa van puheen: