Taaskaan ei Ali Martikainen mitään vastannut. Hänen nauravat silmänsä vastasivat, ja hänen käsivartensa kiertyi vielä tiukemmalle.
He tanssivat tosiaan kauan. Aluksi tanssi paljon muita pareja heidän ympärillään, mutta vähitellen ne harvenivat ja lopulta he tanssivat kahden. Kaikki muut katselivat heidän tanssiaan. Kuului ihastuneita kuiskutuksia:
— Käykää kehälle, sivussa seiskaa! Aunuksen helmi ja Suomen pulska petra karkelevat!
He lopettivat tanssinsa vasta soiton vaiettua. Olga oli unohtanut sydäntänsä painavan tuskan, oli unohtanut huomisen erohetken. Hän muisti sen vasta poistuessaan Ali Martikaisen käsipuolessa tanssisalista hiukan vilvottelemaan. Silloin hän kuiskasi:
— Ali, minä tulen huomenna sinua laivalle saattamaan.
Ali Martikaisen sydän vavahti riemusta, hän puristi voimakkaasti Olgan kättä ja sanoi:
— Kiitos, Olga, minä odotan sinua ajoissa.
— Minä tulen hyvissä ajoin. Meillä on vielä paljon puhumista, ja kotona on niin vaikeata. Elä suostu tulemaan, vaikka Loginov vielä pyytäisi.
— En suostu, sinä kärsit siitä liiaksi, Olga, ja minuakin se kiduttaa.
Olga nyökkäsi, Loginov tuli heitä vastaan, ja he erosivat.