Mutta Ali Martikainen jatkoi tanssiaan kuin leikillä. Ei ainoakaan horjahdus tai käsien huitova liike ilmaissut väsymystä. Äkkiä hän ärjäisi:
— Nopeampi tahti!
Kaikki hätkähtivät, soittajat alkoivat puhaltaa kuin vimmatut. Oli enää vaikea kunnolleen erottaa tanssivien jalkojen liikkeitä. Pian sotkeutui Timoshkin kerrassaan, hyppi ja huitoi kuin mieletön, vain silloin tällöin tahtia tavotellen.
— Ei sillä tavalla! huudettiin hänelle kuorossa Ali Martikaisen puolelta.
— Jo häviää, jo häviää se vintiö! hihkui ukko Baronin.
Venäläiset näkivät myös miehensä olevan lopussa. Vielä koettivat he epätoivon vimmalla kiihottaa häntä, sadatellen ja uhkaillen, että hän pani koko heidän maineensa menemään, jos kesken kellistyisi.
Mutta uhkaukset eivät auttaneet. Yht'äkkiä Timoshkin viskasi molemmat kätensä ylös, horjahti pahasti ilmaa haukkoen ja kaatua retkahti sitten lattialle pitkin pituuttaan, jääden siihen liikkumattomaksi, joka jäsen vapisten kuin horkassa.
Toisten täytyi raahata hänet pois, ja vasta pitkällisen virvottelun perästä saatiin häneen, uudelleen elonmerkkejä.
Kilpailijansa sorruttua tanssi AH Martikainen vuoronsa loppuun ja päätti sitten tanssinsa kauniilla loppuhyppäyksellä suosionosotusten jyristessä.
Venäläiset olivat raivoissaan, ja läheltä piti, ettei tullut täydellinen käsikähmä eri puolueiden kesken.