Hän oli ollut varuillaan, ja siksi isku ei tavannut täydellä voimalla.
Hän vain hiukan horjahti ja sylkäisi verta suustaan. Seuraavassa
silmänräpäyksessä hän päästi villin karjunnan ja hyökkäsi Ali
Martikaisen kimppuun.
Muut peräytyivät. Kuului yhteeniskevien jäsenten rasahduksia, Ali Martikaisen notkea vartalo teki pari nopeaa liikettä. Sitten keikahti Shirnikovin jättiläisruho ilmaan, hänen paksut koipensa tekivät suuren kaaren, ja hän lensi pää edellä suoraan ikkunasta kadulle, vieden puitteet mennessään.
Ali Martikainen käännähti salamoivin silmin venäläisten urakoitsijain puoleen ja kysyi matalalla, uhkaavalla äänellä:
— Vieläkö on ketä, joka uskaltaa häväistä sen naisen nimeä?
Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus. Kaikki seisoivat kalvenneina ja liikkumattomina. Särkyneen ikkunan verhot lepattivat, sakea, höyryävä ilmavirta imeytyi sen kautta ahnaasti ulos.
Silloin astui venäläisten puolelta esiin Makari, tuli kättään ojentaen
Ali Martikaista kohti ja puhui liikutuksesta vapisevalla äänellä:
— Kiitän teitä, Ali Pavlovitsh, teitte oikein! Sen naisen nimi on meille pyhä, sitä ei saa loukata!
Hän syleili heltyneenä, kyyneltynein silmin Ali Martikaista.
Jännitys laukesi, suomalaiset urakoitsijat ja sahojen herrat alkoivat tungeskella AH Martikaisen ympärille puristaen kilvan hänen kättään ja kehuen yhteen ääneen hänen verratonta voimannäytettään. Mutta Makari huusi maanmiehilleen:
— Kiittäkää tekin Ali Pavlovitshia, hän on paras, jaloin meistä kaikista! Ja minä sanon, pojat, että itse omilla käsilläni heitän samasta reiästä kadulle sen, joka uskaltaa vielä sanalla tai katseellakaan häntä loukata.