Ukko Baronin oli kyllä sopimusta tehtäessä vakuuttanut, että hänen puunsa olivat hyvän uittojoen varrella, parhaan mitä niillä mailla oli saatavissa. Nimeä hän ei valitettavasti sanonut muistavansa, mutta eihän nimi ollut pääasia. Vesi oli pääasia siinä joessa, niinkuin kaikissa joissa, ja sitä oli riittämään asti. Sen sai Ali Martikainen uskoa, kun hän vakuutti.
Ja Ali Martikainen uskoi. Hän oli silloin ensikertalainen Aunuksessa eikä sattunut tietämään, että niissä sikäläisissä joissa voi vettä olla riittämään asti, vieläpä vähän liiaksikin, eivätkä muutamat niistä silti kelpaa uittojokina mihinkään.
Siitä kyllä vanha ja varovainen Iikka Penttinen Ali Martikaiselle hienosittain huomautti, kun Ali Martikainen pyysi Iikkaa apulaisekseen uittotöiden valvomiseen. Ali Martikainen vastasi vain lyhyesti, että sopimus oli tehty ja hän aikoi sen myös täyttää.
Se oli Ali Martikaisen tapaista, hän ei koskaan peräytynyt antamastaan sanasta, vaikk'ei sitä olisikaan paperille kirjotettu. Sitä vähemmän tuli peräytyminen kysymykseen, kun oli kirjallinen sopimus, oikein Petroskoin kaupungin notaarintoimistossa laadittu ja asianmukaisesti vahvistettu.
Huhtikuun puolivälissä Ali Martikainen läksi työmaalleen. Hän otti Iikka Penttisen lisäksi Suomen puolelta työpäälliköikseen Mikko Sormusen ja Aatu Lappalaisen sekä kolmekymmentä uittomiestä. Loput piti ottaa perillä aunukselaisista ja ryssistä, kunhan Suomen puolen miehiä oli sen verran että suolaksi.
Himolaan saapui Ali Martikainen joukkoineen viikkokauden taivalluksen jälkeen, josta alkupuoli suoritettiin hevosilla, loppupuoli suksilla suoraan salojen halki oikaisten. Hankikeli oli parhaimmillaan, ja niin sujui matka mainiosti, kun onnistuttiin oppaiden valinnassa.
Himolassa oli odottamassa Petroskoin kaupungista saapunut kokki muonavarastoineen ja rottapoikineen. Uittohommissa tarvittavat työkalut oli jo talvella vetosavotan aikana sinne salolle hommattu ja jätetty vetomiehille rakennettuun tukkilaissaunaan kevättä vuottamaan.
Himolassa ei tiedetty tarkalleen sanoa, missä paikoin se työmaa oli. Siellä sen piti olla jossakin Soimijoen ja Aunuksen maanselän välimailla. Se on avara alue, parisensataa virstaa joka suunnalle, ja sitä nimitetään tavallisesti »Egyptin korveksi». Sivumennen sanoen se vastaakin hyvin nimeänsä, tuskin parempaa nimeä pappikaan olisi sille osannut keksiä.
Sen tiedon sai Ali Martikainen Himolassa, että perillä saattoi olla jo aivan tarpeeksi asti aunukselaisia ja ryssiä uittotöiden alkamista odottamassa. Niitä oli Himolan kautta kosolta painunut ja arvattavasti niitä oli mennyt toisiakin teitä. Ne kai asuskelivat siellä tukkisaunassa — eli täituvassa — niinkuin niitä saunoja nimitetään. Ja Himolassa uskottiin, että ne odottelijat olivat jo hyvin halukkaat töihin ryhtymään, sillä eipä niillä näyttänyt suuria eväsvaroja olleen mukanaan.
Tämä tieto oli Iikka Penttisen mielestä suoraan sanoen ikävä. Täytyi pitää kiirettä, etteivät ne odotellessaan ennättäisi liian pahasti nälkiintyä. Ne olivat muutenkin hiton huonoa väkeä, ja sitten ne eivät tietysti viikkokausiin mihinkään kelpaisi, saisi vain niitä turhanpäiten syötellä ja kuonnutella.