Hyvän aikaa saatiin sentään tupakoida, ennenkuin ensimäiset puut tulivat alas. Ensin niitä tuli yksitellen, sitten pienemmissä joukoissa soluen, mutta lopulta alkoi tulla joen täydeltä.
Pian alkoi laulukin jokivarrelta kajahdella. Laskumiehet sen siellä ylhäällä ensin alottivat, ja vähitellen kaikki siihen yhtyivät. Eikä se sitten enää vaiennutkaan koko yönä. Kun alhaalla vielä vedettiin päättyvän laulun loppusäveltä, niin ylhäällä alkoi jo toinen.
Ja Soimijoki täyttyi nopeasti. Alhaalla joen poukamassa oli jo valtava suma tukkeja, kun aurinko alkoi tehdä nousuaan, sunnuntai-aamun aurinko. Silloin oli nimittäin sunnuntai-aamu.
Silloin, juuri auringon noustessa, vedettiin Ali Martikaisen määräyksestä kaksinkertainen puomi Soimijoen poikki laskupaikan yläpuolelle. Viistoon se vedettiin myötävirtaan molemmista rannoista, niin että puomien päät yhtyivät keskellä jokea.
Soimijoki oli sitä myöten sulettu.
Samana aamuna hiukan myöhemmin saapuivat kuokkavieraat. Ali Martikaisen laskukunta oli juuri lopettanut juhla-ateriansa ja kelli Soimijoen korkealla rantaäyräällä hongikon pylvässalissa voimallista rokkaruokaansa sulatellen. Useat miehistä olivat jo unen helmoihin uupuneet, toiset torkkuivat puolinukuksissa. »
Silloin ajelehti virran mukana Soimijokea alas muutamia yksinäisiä tukkeja.
Laiskasti silmiänsä raotellen katselivat kanervikossa kellivät miehet niitä. Lukkari Matti Nevalainen huomautti ykskantaan:
— Terveisiä näkyvät ylhäältä lähettävän, keitä lienevätkin!
Eräs miehistä nousi ja juoksi puomia pitkin tarkastamaan sitä vasten ajautuneiden tukkien leimamerkkejä.