— Se oli miehen teko, jota en ikimaailmassa unohda! intoili hän. — Se kävi nopeasti kuin taivaan vasama ja ennätti, jumalan kiitos!
Muutkin rupesivat kuorossa säestämään lääkärin ylistyksiä. Ali Martikaista harmitti tuo ylitsevuotavainen puhetulva. Nähtyään naisen silmäluomien jo alkavan liikahdella hän arveli lääkärin selviytyvän lopusta yksinäänkin.
Hän ilmotti työnvalvonnan vaativan läsnäoloaan, puristi lääkärin kättä, vihelsi Nallen mukaansa ja poistui huoneesta taakseen katsomatta.
— Omituinen sattuma, ajatteli hän rantaan kävellessään. — Oli vähällä viedä ihmishengen aivan käsien välistä.
Ali Martikainen oli monasti pelastanut ihmisiä hukkumasta, mutta koskaan eivät nämä tapahtumat olleet häneen sanottavammin vaikuttaneet. Nyt täytyi hänen itselleen myöntää olevansa suorastaan onnellinen, kun oli ajoissa ennättänyt. Nainen veti häntä puoleensa käsittämättömällä tavalla. Hän oli nähnyt hänet vasta hetkinen sitten, puhellut hänen kanssaan vain muutaman sanan, ei tiennyt edes mistä hän oli kotoisin tai mikä hänen nimensä oli, ja siitä huolimatta tuo ventovieras nainen — nähtävästi vielä hieno nainen — tuntui jollakin tavoin olevan hänelle läheinen.
Ali Martikainen ei ollut mikään haaveilija, mutta nyt hän huomasi olevansa joutumassa pois tasapainosta. Pelastamansa nainen oli valtaamaisillaan kokonaan hänen ajatusmaailmansa. Jos he vielä tapaisivat toisensa, ties miten kävisi — hurja riemuntunne kuohahti hänen sisässään, hän melkein säpsähti sitä. Naisten kohtaaminen ei tähän asti ollut häneen tehnyt moista vaikutusta, tämä oli kokonaan uutta ja outoa.
Mutta hän päätti riistäytyä irti, hänen täytyi se tehdä. Heidän tiensä kulkivat siksi kaukana toisistaan; oli parasta, etteivät he enää tapaisi toisiaan. Se tuntui tuskalliselta, mutta hän päätti pysyä lujana.
Hän joutui rannalle, jossa miehet työnsä lomassa innokkaasti keskustelivat työpaikallaan sattuneesta onnettomuudesta, syytellen sekä itseään että toisiaan, kun oli jäänyt jyrkästi estämättä naisen meneminen hengenvaaralliselle puomille.
— Virkosiko henkiin? huudettiin Ali Martikaiselle jo kaukaa.
— Hengissä on! vastasi Ali Martikainen lyhyesti, melkein tylysti.