Hän arveli tämän johtuvan siitä, että oma kasvatuksensa oli ollut niin puutteellinen, ja teki sen johtopäätöksen, että suletun perheen piirissä tämä vaikeus tuottaisi hänelle vielä suurempia hankaluuksia. Hän oli ollut joskus mukana ja huomannut, että monet muutkin miehet tällaisissa tilanteissa olivat enemmän tai vähemmän ikävissään. Hän puolestaan useimmiten tunsi, suoranaista vastenmielisyyttä.
Hän päätteli itsekseen, että perhe on kuin toisen valtaama ja puomillaan sulkema joki; hänellä syrjästä tulleena tungettelijana ei ole siellä mitään tekemistä, ja hänen täytyy siellä olonsa oudoksi tuntea. Saattoi olla, että tämä hänen johtopäätöksensä ei ollut aivan oikea, mutta niissä harvoissa tapauksissa, joissa hän oli sulettuun perhepiiriin joutunut, oli se hänestä tuntunut yleensä paikkansa pitävältä.
Tästä syystä hän ei perhekutsuja rakastanut. Petroskoin kaupungissa tuli lisäksi vielä se syy, että useimmissa perheissä puhuttiin hänelle vierasta kieltä, jota hän kyllä osasi, mutta puutteellisesti.
Hän päätti kuitenkin voittaa vastenmielisyytensä ja mennä vierailulle Baroninin kotiin. Hän arveli tämän vierailun suoranaiseksi velvollisuudekseen ja siksi hän meni saatuaan parikin kutsua.
Baroninin koti oli hyvin tilava, kuten kaikki varakkaammat kodit Petroskoin kaupungissa. Mikäli Ali Martikainen voi arvostella, vallitsi kaikessa myös aistikas järjestys. Baroninin perhettä oli kaikkiaan neljä henkeä, nimittäin isännän itsensä lisäksi vaimo ja kaksi täysikasvuista tytärtä.
Baroninin vaimo oli vähäpuheinen nainen; hän näytti luovuttaneen sanavuoronsa kokonaan miehelleen, joka puhuikin sitä enemmän. Marfa Petrovna — niin nimitettiin rouva Barouinia — myhäili vain hyväntahtoisesti ja tarjoili koko ajan teetä, hedelmiä ja makeata marjalikööriä. Hän oli tummahko, näytti nuorempana olleen hyvin kaunis, ja Ali Martikainen arveli talossa vallitsevan viihtyisän kodikkuuden olevan hänen kättensä jälkiä.
Tyttäristä oli vanhempi nimeltään Maria. Hän näytti tulleen enemmän äitiinsä, oli myös tummahko ja käytti tummaa pukua. Hänellä oli syvät, miettiväiset silmät, ja välistä hän oli pitkän aikaa vaiti, katsellen eteensä hymähdellen. Kun hän puhui, saneli hän ajatuksensa hitaasti ja harkitusti, kääntäen silloin suuret silmänsä suoraan puhekumppaniinsa.
Nuorempi sisar Sofia oli iloinen västäräkki. Hän oli hiukan pienempikokoinen kuin sisarensa, kasvot pyöreähköt ja harvinaisen verevät, silmät vallattomat ja koko ihminenkin vallaton. Hän koetti illan kuluessa monta monituista kertaa anastaa isältään suunvuoroa, puhua pälpättäen sekaan ja yritellen kääntää vieraan huomiota omiin asioihinsa.
Mutta kun ukko Baronin ei hellittänyt, nyrpisti hän lopulta nenäänsä ja asettui istumaan hiljaa kuin hiiri, katsellen silmät sirrillään vuoroin isäänsä, vuoroin Ali Martikaista. Kun hän tällöin sattui kohtaamaan Ali Martikaisen katseen, hymyili hän veitikkamaisesti ja rohkeasti, mutta käänsi sitten äkkiä hiukan punastuen silmänsä toisaanne.
Ukko Baronin oli myötäänsä äänessä. Hän oli paljon maailmaa kokenut mies, tunsi tarkalleen Venäjän olot, olipa tehnyt muutaman ulkomaanmatkankin. Niinikään hän tunsi perinpohjin Aunuksen ja laajat alat Itä-Suomea. Hän oli Aunuksessa syntynyt, puhui vaivattomasti suomea ja piti itseään aunukselaisena, vaikka vanhemmat olivatkin olleet venäläisiä.