— Te näytte olevan ahkera mies, hymyili Olga avaten sattumalta käsiinsä saamansa kirjan, joka oli täynnä mittausopillisia kuvioita ja pitkiä kaavoja. — Huh, kun tämä onkin oppineen näköinen tekele! Tarvitsetteko te näitä kaikkia ammatissanne?
Ali Martikainen selitti, ettei niitä kaikkia tarvittu. Muuten hän vain niitä lueskeli, koettaen sillä tavoin haravoida päähänsä yhtä ja toista tietoa, kun oli jäänyt koulunkäynnistä osattomaksi.
Olga kävi yht'äkkiä vakavaksi ja katseli häntä silmissään ihmettelyä ja ihastusta.
— Muut teidän ammatissanne eivät tämmöisestä välitä, sai hän sanotuksi.
— Siksipä tällä alalla onkin niin paljon epäkelpoja ja heittiöitä, petoja, niinkuin te niitä eilen nimititte, naurahti Ali Martikainen. — Minun mielestäni se on suoranainen synti ja häpeä, minä tahtoisin kohota hieman korkeammalle, vaikka vaikeaksi se käy ihan yksinään ponnistellessa. Tämä matematiikka vielä menisi, siihen minulla on taipumusta, mutta vieraat kielet tekevät pahasti tenää.
— Mutta puhuttehan te venäjääkin aivan hyvin! huudahti Olga.
— No siitä vähitellen selviän, mutta minä tahtoisin oppia englantia ja se käy vaikeaksi, kun ei voi opettajaa mukana raahata.
— Mitäs te englannilla? ihmetteli Olga.
— No se on tällä alalla ammattikieli, ja sitäpaitsi aion joskus matkustaa sinne näkemään ja oppimaan semmoista, mitä ei täällä voi nähdä ja oppia.
Olga katseli häntä henkeään pidättäen.