— Teillä on suuria suunnitelmia! sai hän sanotuksi. — Te aiotte vielä pitkälle.
Mutta äkkiä hän kävi alakuloiseksi ja huoahti:
— En minäkään osaa kunnolla englantia, muuten olisin ruvennut teille opettajaksi. Ranskaa osaisin miten kuten ja saksaa myös, mutta niitä te ette tarvitse.
— Ettehän te muutenkaan voisi tulla minun opettajakseni, nauroi Ali
Martikainen. — Lähden pian pois koko kaupungista.
Olga kalpeni.
— Joko te milloin lähdette? kysyi hän äänellä, josta kuulosti kuin häntä olisi vaivannut hengenahdistus.
— Pitäisi lähteä aivan näinä päivinä, kotoa ahdistavat, selitti Ali Martikainen. — On näet minulla maatila, ja siellä on nykyisin parhaat syyskiireet. Pitäisi olla töitä järjestämässä.
-— Mutta ettehän — ettehän te ole naimisissa? pääsi Olgalta. — Minä luulin —
— En minä naimisissa ole! nauroi Ali Martikainen. — Eräs sukulainen siellä sitä tilaa hoitelee. Itse käyn vain syksyisin siellä lepäilemässä. Minä rakastan maata ja siksi tulin sen ostaneeksi.
Olgalta pääsi helpotuksen huokaus, mutta hänen mieltänsä jäi yhä painamaan se tieto, että Ali Martikainen pian matkustaa pois. Hän koetti lohduttautua sillä, että viivyttäisi Ali Martikaisen matkaa niin kauan kuin mahdollista. Aina hän luuli siihen keinoja keksivänsä.