Hän kävelee huolettomana markkinapaikalle.
Rannassa tullihuoneen luona kihertää vahvasti markkinarahvasta, siinä maksetaan kreivillisiä tulliaprakoita markkinoille kaupaksi tuoduista tavaroista. Tullimies Pentti Gabrielinpoika on pieni ja kuivettunut äijän käppyrä, mutta tuittupäinen, rätisee kuin palava katajapehko ja sukkela on hän liikkeissään. Vähäisiä ovat hänen tullisaatavansa, penninki talileiviskästä, toinen voileiviskästä, puolipenninkinen lampaannahoista tai kuivatusta villipeuran lihasta. Pelkkiä kotituotteita, niistä eivät karjalaiset kauppaveikot välittäneet. Hilippa iskee tuttaville silmää ja menee menojaan.
Viskaali Pentti räsähtää hänen jälkeensä kuivan sadatuksen. Kyllä hän tuon veijarin hyvin tunsi, vaaniskeli täällä metsännahkoja. Hän kivahtelee markkinamiehille, missä olivat heidän oravansa ja revonnahkansa, näätänsä ja saukonnahkansa?
Ka ei ole tullut pyydetyksi! kuuluu ääni miesjoukosta.
— Valehtelette, senkin lurjukset, luikuria laskette! Kyllä minä hyvin tiedän, kenelle niitä säästätte, noille salasaksoille, pirun sikiöille!
Kiukkuisena hän tonkii markkinamiesten rekiä, sysii syrjään talipyttyjä ja voipyttyjä, koettaa haeskella riistanahkoja, mutta niitä ei löytynyt hakemallakaan. Kirottua roskasakkia koko joukko!
Toinen markkinaväen kokoontumispaikka on käräjätalon pihamaalla. Siihen ovat Kajaanin porvarit asettuneet suurine tavarakuormineen ja on siihen hätäisesti tekaistu joku ristikkojalkainen myymäpöytäkin. On siinä kaikenlaista rihkamaa, Oulusta tuotua ja Kainuun kotiteollisuuden tuotteita, mutta riistanahkoja ei näy juuri nimeksikään, vaikka Kajaanin porvarit ovat varustautuneet erikoisesti niiden ostoon.
Rahvastungoksessa vilahtelee siellä ja täällä karjalaisia kauppaveikkoja. Ne näyttävät maleksivan siellä yhtä joutilaina kuin Hilippakin, mutta eivät ne kulje joutilaina. Ohimennen ne nykäisevät takin liepeestä toimetonna töllistelevää markkinamiestä, ja niillä onkin peijakkaan vainu, erehtymättä ne nykäisevät aina oikeata miestä. Vaihdetaan pari nopeata sanaa ja töllistelijä häviää omia aikojaan markkinapaikalta. Hetkistä myöhemmin hänet voisi tavata kylältä jonkin karjalaistaan pihasta kantamus oravia ja kauniita revonnahkoja mukanaan. Ne joutuvat karjalaisten kauppaveikkojen huostaan.
Herra Henrikki on ahkerasti liikkeellä. Hilippa huomaa hänen vaaniskelevan itseään, mutta ei ole siitä tietääkseen. Nyt hän kääntyykin jo takaisin ja painuu krouvin matalasta ovesta sisään.
Siellä yritettiin Hilippa houkutella ansaan. Kun hän istuu rennosti pienen pöytäpahaisen ääressä olutta maistelemassa, nykäistään häntä kyynäspäästä ja joku ruotsi kumartuu supattelemaan hänen korvaansa. Miehen käytös oli perin liehittelevää, makeilevaa, ja pian tunsi Hilippa hänet kotikylänsä ensimmäiseksi uudiseläjäksi, Simanan ruotsinuskoiseksi naapuriksi.