Mies sopottaa Hilipalle kuni vanha, luotettu ystävä konsanaan:
— Kuulehan, veli hopea, hyvä naapuri, olisi tässä vähän niin kuin kysyttävä neuvoa! Kun ollaan näet lähdetty markkinoille ja tällä minun rengilläni olisi vähän mukanaan… mitä lienee metsänviljaa. Mutta hölmöläisiä olemme, ei tunneta näet niitä oikeita ostajia, niin jospa sinä naapurin mies hiukan vihjaisit… jotta mitenkä tässä oikein tehtäisiin?
Sopottaja kiskoo lähemmä toveriaan, pientä, vääräsääristä miehen vekaraa, joka pälyilee ympärilleen yhtä luihuna kuin isäntänsäkin. Siinä he nyt molemmat söpöttelevät asiaansa Hilipalle ylen salaperäisinä ja liukkaina, jotta pitäisi saada opastusta ja apua. Ja kun oltiin olevinaan hyviä naapureja, niin jos Hilippa lyöttäytyisi yhteen juoneen?
Hilippa kuuntelee heidän sopotustaan ja katselee miesjoukon raosta ovelle päin. Aivan oikein, nyt sieltä kurkisti viskaali Pentin sapekas naama krouviin. Hilippa virnistää ylimielisesti syökärille, virnistää sopottajillekin ja viittaa oveen päin.
— Kun menette tuon miehen pakinoille, niin hänpä teille neuvonee oikeat ostajat! Minä en välitä metsänviljastanne!
Miehet hölmistyivät sanattomiksi, Hilippa nauroi heille ilkkuvasti ja pakisi vielä pois lähtiessään:
— Vai salakaupoilla kuljette ja kähmitte! Herra Henrikki vielä teidät tavoittaa, niin siinä oli laulun loppu!
Nähtiin vanhan Kauronkin liikkuvan markkinapaikalla. Hän ei ole niin pitkäkasvuinen kuin Hilippa poikansa, mutta näkyivätpä tullimies ja herra Henrikki huomaavan hänet hyvin. Kauro paljastaa alentuvasti päänsä kiukusta sähisevälle syökärille ja yhtä alentuvasti hän tervehtii myös herra Henrikkiä. Hänen jälkeensä singotaan sadatuksia, mutta Kauro vanhus ei ole niitä kuulevinaan. Hän liikkuu päämäärästään tietoisena, vai hän rupeaisi sopottelemaan markkinamiesten kera; hän on virittänyt apajansa ja tietää toisten kauppaveikkojen huolehtivan saaliin korjaamisesta. Hän tallusti melkein suoraan erään kajaanilaisen porvarin luo, jolla oli kaupan hyviä, kainuulaisia matkarekiä.
Kauro tarvitsi tällaista matkarekeä. Kainuun maassa tehtiin niitä parempia kuin Karjalassa; hän ryhtyy hieromaan kauppaa, tinkii ja tarkastelee. Ympärille keräytyy uteliasta väkeä, mutta Kauro ei ole niitä näkevinään. Pitkällisen tinkimisen ja natisemisen jälkeen hän sopi kaupasta, kaivoi syvältä povestaan rahamassinsa. Siinä oli aika puuha ennen kuin hän sai massinsa avatuksi, ja vähänpä siellä olikin hopeakolikoita. Kajaanin porvari jo luuli rahojen kesken loppuvan, mutta riittivät sentään. Tyytyväisenä lähtee Kauro vetämään ostamaansa rekeä, hän pitää sen aisoja korkealla ja pyytelee nöyrästi markkinaväkeä antamaan hänelle tietä.
Saivat nähdä herra Henrikki ja viskaali Pentti ja kaikki, että hän liikuskeli rehellisillä asioilla. Osti viimeisillä kolikoillaan hyvän matkareen, jos sattuisi sitä jolloinkin tarvitsemaan!