Hän kuulosteli vielä viimeisen kerran ja sitten hän lähti päättävästi hiihtämään kartanolle. Siellä hän liikkui nopeasti, etukäteen harkitun suunnitelman mukaan. Ensin hän meni rappusille ja salpasi sintsin oven ulkoapäin. Hän salpasi sen lujasti, pitävästi. Olisi tarvittu väkevä mies sisältäpäin ovea auki rynkyttämään ja tuskinpa sittenkään olisi auennut.
Vielä hän kiertää varmuuden vuoksi koko rakennuksen nähdäkseen, olisiko seinissä muita aukkoja kuin pikkuiset akkunaluukut. Hän pääsi varmuuteen, ettei ollut muita reikiä ja nuo akkunaluukut olivat niin turhan pikkuiset, ettei niiden kautta tultaisi ulos. Karjalaiskoirat tekivät aina akkunaluukut niin mitättömän pieniksi ja sepä sattui nyt mainiosti hänen suunnitelmiinsa. Hän aikoi hieman lämmittää naapurinsa emäntää ja tyttäriä!
Nyt noutaa hän suksiensa luota tervaspilkkeet ja kiertää takanurkan puolelle. Siltä puolen ei näkynyt tuli tuonne toisessa niemessä olevaan karjalaistaloon, ei näkynyt ainakaan alussa. Ja myöhemmin jos näkyikin, niin ei ollut enää väliä näkymisestä!
Hetkistä myöhemmin hän seisoskelee jälleen suksillaan nuottakodan nurkkavierellä. Siinä hän katselee sytyttämänsä lekon suurenemista, leviämistä. Samalla hän kuulostelee, heräisivätkö pirtissä nukkujat liian aikaisin apua huhuilemaan. Vaikka oikeastaan heidän huhuilunsa oli hyödytöntä, oli tästä sen verran matkaa tuonne lähimpään naapuriin. Ei kuuluisi huhuilu, saivat lämmitellä tarpeekseen!
Oikeastaan hän seisoskeli liiankin kauan siinä nuottakodan nurkkavierellä, mutta hänen katseensa ei voinut irtautua laajenevasta palosta. Se lumosi ja kiehtoi häntä hänen piti vielä hiihtämään lähdettyäänkin kääntyä tämän tästä katselemaan taakseen…
* * * * *
Viimeisellä hetkellä joutuivat markkinamiehet apuun. Hädin tuskin saatiin Simanan nainen ja keskenkasvuiset tyttäret poistetuiksi palavasta rakennuksesta.
Hilippa ja Riiko ne ensimmäisinä joutuivat palopaikalle. Hilipan nuori papurikkotamma oli mainio juoksija ja hepo oli nyt saanut panna parastaan. Ajoissa ennättivät serkukset. Riikon äiti oli kyllä jo tajuttomana ja kantamalla piti Riikon sisaretkin tuoda ulos kitkerän savun täyttämästä pirtistä.
Vielä ehti Riiko pelastaa kotijumalatkin. Hän toi nuorimman sisarensa ja pyhäinkuvahyllykön samalla kertaa ulos. Hilippa oli tuonut hänen äitinsä ja toisen sisarensa, oli tuonut molemmat yhdellä kantamuksella. Ja kun he pääsivät ulos, romahti pirtin katto sisään, he eivät ennättäneet hetkistäkään liian aikaisin.
Kun muu matkue vihdoin joutui palopaikalle, oli Hilippa jo löytänyt sukset palavan rakennuksen seinustalta ja oli paloroihun valossa vainukoiran tavoin tarkastelemassa palavan rakennuksen ympäristöä. Hän kutsui serkkumiestänsäkin mukaan ja pian nähtiin heidän painuvan rantaan vanhan nuottakodan luo.