Britan isän nimeen liittyi kaikki se vääryys ja sorto, jota Karjalan ristirahvas sai kärsiä Pielisen pokostalla. Ja samalla, kun Hilippa ajattelee tuota sortoa, samalla hän muistelee myöskin Britaa. Ja tuntui kuin Britan kuva olisi yllyttänyt ja rohkaissut häntä ryhtymään taisteluun tuota sortoa vastaan, kuin Brita olisi luvannut tulla hänen puolelleen taistelussa!
Kaukana laulaa susien kuoro, pakkanen paukahtelee, nuotio lämmittää. Ja
Hilippa hymyilee rohkeata hymyään, ylimielistä hymyään.
Hän tunsi olevansa väkevä taistelussa, jos Brita tulisi hänen puolelleen!
VI.
Kevät on joutunut kreivilliselle Pielisen pokostallekin, suurten takamaiden myöhäinen kevät. Humisten sulavat hanget toukokuun auringon hautomina, ilmasta kuuluu jo etelän mailta saapuvien muuttolintujen äännähtelyä ja eräänä tavallista lämpöisempänä päivänä alkavat Pielinen ja suuri Lieksanjoki luoda jääpeitettään.
Herra Henrikin virkatalo on kaupunkisaaren kohdalla aivan rantaäyräällä ja siitä on hyvä seurata jäiden lähtöä. Monena päivänä ja monena lauhkeana kevätiltana istuu Brita neito saunan vieressä rantapengermällä ja tarkastelee uteliaana joella tapahtuvaa talven mahdin murtumista, ohitseen soluvien jäiden taivallusta.
Ensi päivänä tuli aivan hienoa jääsohjoa, läheisen Pankakosken särkemää ja rouhentamaa, mutta toisena päivänä alkaa jo tulla särkymättömiä jäälauttojakin, leveitä ja paksuja jullikoita, joille vihainen Pankakoski ei ole tuottanut suuriakaan vaurioita. Ne kulkevat Britan ohi jykevinä ja arvokkaina ja monen mukana on kaikenlaista tavaraa, jota virran tyrskyt eivät ole saaneet matkan varrella pois huuhdelluksi.
Tuossa menee lautta, jonka reunoissa on rämerantojen turvetta ja suuria sammalmättäitä karpalorönsyineen ja puolanvarsineen; tuossa toinen, jonka päällä kellottaa suuri lenkokuusi. Se on nähtävästi kasvanut jollakin rämeisellä rantaniemekkeellä ja siitä nykäisi matkalle lähtevä lautta sen juurineen päivineen mukaansa. Juurista on matkan varrella karissut ja huuhtoutunut kaikki tarpeeton roska tiehensä ja ne sojottavat nyt korkealla avuttoman paljaina ja runneltuina.
Ja mitäs tuolta oli tulossa? Brita tarkkaa uteliaana lähenevää jäälauttaa. Eikös olekin sen mukana vanha venelaho, puoliksi lautalla, puoliksi vesivarassa! Brita kokee arvailla, että olisikohan tuo lautta lähtenyt Pankajärvestä ja olisikohan tuo vanha vene Pankajärven karjalaiskylän miesten omaisuutta.
Nyt lautta soluu hitaasti ja hätäilemättä Britan ohi, virta nykii ja pyörittelee sitä, mutta vene pysyy itsepintaisesti sen matkassa. Taisipa ollakin lauttaan kiinni jäätynyt. Nähtävästi se oli jo syksyllä hylätty jäihin, lahonut venerumilas, aikansa palvellut, ja tuossa se nyt taivalsi viimeistä matkaansa.