Nyt meni jo lautta veneineen kaupunkisaaren ohitse, takertui vielä viimeisen kerran kiinni saaren rantaan ja sitten vähitellen kantautui kauemmaksi, hävisi Pielisen avartuneelle ulapalle.
Britan povelta kohosi huokaus. Aiheuttiko sen huokauksen tuon hylyksi jätetyn, isännättömän veneen taivallus? Vai olisiko ollut toinen syy?
Kevätillan hämyiseltä taivaalta kuului voimakasta siipien havinaa ja joutsenparven joikumista. Ne lensivät Britan pään yläpuolella ja suuntasivat matkansa joen juoksun mukaan sinne, mistä nuo jäälautat tulivat. Eivät laskeutuneet edes levähtämään Pielisen suliin, vaan lensivät kauemmaksi, kenties Pankajärveen, kenties kerrassaan itäisen rajan taakse.
Siitäkö tuo Britan huokaus aiheutui, kun joutsenet eivät pysähtyneet heidän vesilleen? Brita oli kuullut tämän tienoon alkuperäisen karjalaisrahvaan pitävän joutsenta pyhänä lintuna, mutta heikäläiset, luterinuskoiset uudiseläjät, niitä vainosivat säälimättä, niin kuin ne vainosivat karjalaisrahvastakin. Nyt oli jo karjalaisrahvaan valta-asema Pielisen rannoilta häviämässä ja valkojoutsenetkin hävisivät heidän mukanaan.
Pankajärvessä kuuluivat joutsenet vielä viihtyvän, mutta sepä olikin karjalaisten järvi. Sen rannoilla ei vielä elänyt ainoatakaan ruotsia, ei ainoatakaan heikäläistä.
Brita tiesi, että niin oli asia, Pankajärvellä eivät heikäläiset menestyneet. Pari vuotta sitten oli sinne muuttanut kaksi heikäläistä perheineen, mutta tänä talvena hankiaisten aikaan olivat nämä uudiseläjät tulleet takaisin.
Brita tiesi tämän siitä, että toinen näistä miehistä oli käynyt hänen isänsä luona ja haikeasti valitellut kokemiaan vastuksia, mitä lienee valitellut karjalaisten röyhkeyttä. Pankajärven Vannisista siinä oli puhuttu ja Maurosista, varsinkin Vannisista. Liukas ja vastenmielinen luikari oli tuo uudiseläjä ollut Britan mielestä, ja parhaansa mukaan oli se koettanut panetella karjalaisia, mutta kun hänen isänsä oli tiukannut mitä kolttosia karjalaiset olivat nyt viimeksi tehneet, niin selkeää ja suoraa vastausta ei tullut mieheltä.
Ja niin oli mies mennyt matkoihinsa, oli sanonut lähtevänsä Viensuun kylään, jossa jo ennestään eleli hänen sukuaan. Ja kun isä oli tiedustanut miehen veljestä; siitä toisesta uudiseläjästä, niin sen oli sanonut jo olevan siellä Viensuussa ja autioksi olivat muka jättäneet talonsa Pankajärvelle. Eivätkä muuttaisi sinne ennen kuin heidät vietäisiin kreivillisten rakuunoiden turvissa autioksi jääneeseen uudistaloonsa.
Hänen isänsä, oli jäänyt miehen mentyä ärisemään ja sadattelemaan.
Oli sadatellut sekä noita uudiseläjiä että karjalaisia. Varsinkin
Pankajärven Vannisia oli isä sadatellut, sitä ikuista salasaksojen
pesuetta!
Myöhemmin oli Brita kuullut palvelijoidenkin kuiskuttelevan tuon miehen käynnistä ja siitä, mikä oli nuo uudiseläjät oikeastaan karkoittanut Pankajärveltä. Jotakin salaperäistä ja synkeää siellä oli tapahtunut, mutta kukaan ei tuntunut tarkoin tietävän, mitä se oli. Yksi puhui karjalaisten noitakeinoista, toinen kuiskaili muuta: Olivat muka nämä uudiseläjät polttaneet yhden karjalaistaan ja siitäpä syntyi tuima, öinen taistelu Pankajärven jäällä. Huonosti oli käynyt ruotsien siinä taistelussa, nuori ja rivakka karjalainen salasaksa oli keihästänyt toisen heistä henkihieveriin, mutta herra Henrikille ei muka uskallettu sanoa sitä suoraan, kun oli itse ensin ryhdytty tihutöitä tekemään, taloja polttamaan!