Timo Issakainen jäi metsän kätköön peitettyjä tavarakääryjä vartioimaan ja niin painuu vene jälleen eteenpäin virran keinuttamana. Airoissa istuva Riiko auttelee hiukan menoa ja Hilippa seisoo perässä ohjaten tukevalla melalla purtensa kulkua. Pervusa istuu keskituhdolla, suurten puuarkkujen vieressä ja ihmettelee mielessään, mihinkä tämä taivallus päättyisi. Hilippa oli kyllä parilla sanalla maininnut, mitä nuo tavara-arkut sisälsivät, mutta eipä Pervusa vieläkään käsitä, mitä Hilipalla oli mielessään. Tuntui kuin tuntuikin hiukan pintaa karmivalta lähteä suotta herra Henrikin ja syökärin näkyville, vaikkapa olikin vain noita luvallisia tavaroita matkassa.
Liekö Brita sattumalta seisoskellut kotinsa kohdalla rantapenkereellä vai lieneekö siinä katsellut kaupunkisaarelta näkyvää markkinavilinää. Nyt huomasi hän ylhäältä päin tulevan veneen ja jäi ylen hämmästyneenä katselemaan sen kulkua. Siinä tulikin toista kuin kevätjäiden mukana ajautunut pankajärveläisten venehylky, siinä tuli upouusi ja harvinaisen siro tehoinen koskivene ja uljaspa oli ohjaajakin veneen perässä.
Jo tunsi Brita tulijan hyvän matkan päästä, unissaankin hän olisi tuntenut tuon pitkän ja solakkavartaloisen miehen ja tuon ylimielisen hymyn, joka leikitteli Hilipan päivettyneillä, miehekkäillä kasvoilla.
Hilippa tervehti häntä reippaasti kättään heilauttaen ja syvä punastus kohosi kuin kohosikin Britan poskipäille. Tuskin hän ensi hämmingissään edes muisti ajatella, että hän oli ylpeä ruotsi, herra Henrikin tytär, ja ettei hänen sopinut vastata isänsä vihoissa olevan karjalaisveijarin tervehdykseen. Ja kun Brita vihdoin tämän muisti, oli muistaminen jo myöhäistä. Hilipan pursi oli jo lipunut hänen ohitseen ja kauhistuen huomasi Brita sen kääntyvän suoraan kaupunkisaaren rantaan!
Brita todella kauhistui Hilipan uhkarohkeata yltiöpäisyyttä. Oliko tuo mies aivan mieletön, kun meni veneineen suoraan tulliviskaalin ja hänen isänsä syliin, ja veneessä näkyi olevan tavaraa, luultavasti rajantakaisia, kiellettyjä tavaroita. Hätääntyneenä hän mieli huutaa Hilipan perään… pyytää tätä kääntymään nopeasti takaisin, soutamaan ohi kaupunkisaaren… mitä muuta hyvänsä tekemään!
Mutta Hilippa vilkaisi vielä taakseen ja hymyili hänelle jälleen ylimielistä hymyään, ja tämä hymy sai kuin saikin Britan malttamaan mielensä. Hänen tuli aivan kuin helpompi olla, vaikka sydänalassa tuntuikin vielä outoa vavahtelua.
Olipa hän todellakin aika pelkuri, herra Henrikin ylpeä tytär!
Seuraavassa tuokiossa laski Hilipan pursi rantaan aivan tullihuoneen kohdalle.
Syntyi siinä hälinää ja ihmettelyä. Uteliasta markkinarahvasta alkoi kokoontua joka haaralta töllistelemään tuota hurjapäätä karjalaismiestä, jonka tiedettiin kauppaavan rajantakaisia tavaroita ja joka nyt tuli tavaraveneineen rantaan niin kuin muutkin markkinamiehet. Viskaali Penttikin jo räsähtelee palavan katajapehkon tavoin tungoksessa ja ärisee Hilipalle:
— Piruako tänne tulit, kirottu salasaksa? Vai joko rupesi kaduttamaan ammattisi?