— Mitäpä minulla katumista, nauraa Hilippa veneensä perästä, — rehellisillä kaupoilla olen aina kulkenut, minkä olen kulkenut. Niin aion nytkin lähteä kulkemaan ja sitäpä tulinkin tänne… tavaroitani näyttämään, jotta ei vahingossa lähtisi mukaani mitään kiellettyä!
Jo oli joutunut rantaan herra Henrikkikin, mistä lie joutunutkaan. Ja hänen mukanaan oli käräjäherroja, Kajaanin konventin laamanni Johannes Cumovius ja muitakin. Herra Henrikin ensimmäinen ajatus oli pistää tuo röyhkeä karjalainen ilman muuta rautoihin, sillä jopa oli hänellä tarpeeksi tiedossaan Hilipan kepposia. Kenpä muu oli viime talvimarkkinoilla vienyt kaiken metsänviljan, kenpä muu kuin tuo julkea nulikka ja hänen kirottu pesueensa! Ja kenpä muu oli karkoittanut Pankajärveltä hänen sinne toimittamansa uudiseläjät? Tuo samainen veijari oli senkin tehnyt ja vielä keihästänyt toisen hänen suojateistaan henkihieveriin!
Siinä oli enemmän kuin tarpeeksi syitä miehen kahlehtimiseen, mutta seuraavassa tuokiossa jo herra Henrikki muisti, ettei hänellä ollut oikeastaan mitään todistuksia Hilipan syyllisyydestä. Ja tuossa oli nyt tuo laamanni, mokoma lakiherra, joka oli jo häntä muistuttanut yhdestä ja toisestakin omavaltaisuudesta. Ei sopinut turvautuakaan nyt suorasukaiseen oikeudenkäyttöön, hänen täytyi kuin täytyikin katsella voimatonna, kun tuo veijari tuli hänen ja tullimiehen nenän eteen tavaraveneineen. Mutta ehkäpä nuo tavarat paljastaisivatkin miehen syyllisyyden!
Syökäri ja herra Henrikki karjuvat jo kilpaa, että tavara-arkut oli nostettava maihin ja avattava nähtäviksi.
— Ka mikäpä siinä, avataan arkut ja näytetään tavarat! pakisee Hilippa huolettomasti veneensä perästä. — Auta sinä, Riiko serkkuseni, näitä herroja, ja ehkäpä sinäkin voit vähän auttaa, Pervusa kuomaseni!
Pervusa jo tunsi rohkeutensa palaavan, hän ryhtyi Riikon avustamana vääntämään tavara-arkkuja herrojen eteen ja rämähteli isoäänisesti:
— Ka autetaan herroja, kun tarvitsevat apua! Autetaan, jotta saisivat katsella kyllältään näitä Hilipan tavaroita. Pyhän luostariveljen lähettämiä kuuluvat olevan, vaan kukapa takasi niitäkään veitikoita. Lempo tiesi, mitä lienevät lähettäneetkin tälle Hilipalle, ylen kokemattomalle brihalle!
Kun arkut vihdoin saatiin auki väännetyiksi, selkeni siinä sorea ihanuus tullimiehen ja herra Henrikin ja laamanninkin katseltavaksi. Toinen arkku oli täpötäynnä kauniisti pinoihin aseteltuja pyhäinkuvia, karjalaisrahvaan kotijumalia, ja toinen yhtä täynnä vielä somemmin pakattuja tuohuslamppuja, vahakynttilöitä ja suitsutustarpeita!
Viskaali Pentti yritti kovakouraisesti penkoa toisen arkun sisältöä, mutta Pervusa häntä varoitteli:
— Yritäpä vain särkeä ja sotkea näitä Hilipan tavaroita! Jos pengot ja kaivelet, niin kaivele varovammin likaisine sorminesi!