He kulkevat pitkin rantoja, kiertävät lahdenpoukamia. Sorsaparvia räpistelee lentoon heidän veneensä kokan edestä ja Britan mieleen tulivat ne keväällä jäidenlähdön aikana näkemänsä joutsenet. Hän kysyi Hilipalta, oliko siellä Pankajärvessä vielä joutsenia?
— Ka mikäpä olisi ne meidän vesiltä pois karkoittanut! pakisee Hilippa pehmeästi.
Ja sitten hän kertoo joutsenien elelemisestä Pankajärvessä ja paljon muutakin hän kertoo kauniista kotijärvestään. Hilippa pakisee tasaisesti ja pehmeästi ja Brita kuuntelee, kuuntelee kenties enemmän Hilipan ääntä kuin hänen kertomustaan. Tuo karjalaisrahvaan puhetapa oli Britan mielestä aina ollut niin pehmeää ja miellyttävää ja Hilipan syvä, miehekäs ääni kuulosti tällä kertaa tavallistakin pehmeämmältä. Se soveltui hyvin yhteen tämän kesäyön rauhan kanssa.
Vähitellen alkoi Brita tuntea olonsa tuiki turvalliseksi Hilipan veneessä. Hilippa näytti paljon muuttuneen talvesta lähtien, paljon miehistyneen. Kaunis, kiherä parta verhosi nyt somana ja tasaisena Hilipan voimakasta leukaa ja suun ympärystää, se teki Hilipan kasvot niin kypsiksi ja miehekkäiksi. Ja näiden kasvojen ilmekin oli toinen kuin silloin talvella, niin ainakin Britasta näytti. Poissa oli Hilipan huulilta tuo ylimielinen hymykin, joka oli aina ärsyttänyt Britaa. Hymyilihän Hilippa nytkin, mutta tuo hymy oli aivan toisenlaista, yhtä pehmeää kuin Hilipan pakinakin. Hilippa oli kaikin puolin kesympi kuin tavallisesti ja Brita alkoi itsekseen ihmetellä, mitenkä hän oli toisinaan voinut pelätä tätä miestä… vielä tänä iltanakin. Hän oli todella kulkenut silmät ummessa, kun ei ollut aikaisemmin huomannut tätä kesyä ja tasaista puolta Hilipassa, tätä Hilipan oikeata luonnetta!
Brita taisi joutua hiukan hämilleen muistaessaan, miten hän oli harmistunut, kun Hilippa pyysi häntä mukaansa markkinakisoihin. Liekö Hilippakin huomannut tuon Britan hämillään olon, hänen äänensä muuttui vieläkin pehmeämmäksi. Niin ainakin Britan korviin kuulosti.
Aamu oli jo valkenemassa ja nyt lipuivat he jo virtaa alaspäin. Hilippa lepuutti airojaan ja antoi purtensa keinua virran mukana. Silloin huomasi Brita leveällä joella vastavirtaan tulevan veneen. Se oli upouusi vene, yhden ainoan miehen soutama, ja keskellä venettä oli kaksi korkeata puuarkkua, jotka Brita muisteli päivällä nähneensä Hilipan veneessä. Ja eikös tuo kaunistekoinen venekin ollut sama, Hilipan vene?
Kun Hilippa huomasi matkatoverinsa tunteneen veneen, virkahti hän naurahtaen:
— Riiko serkkuni siinä menee. Näkyy saaneen jo tarpeekseen Lieksan markkinoista, huonosti lie vedellyt kotijumalaisten kauppa!
— Ja viekö hän noita tavaroita nyt takaisin Pankajärvelle? kysyy Brita.
Hilippa pudisti päätään ja nauroi jälleen.