Surkeassa kunnossa palasivat miehet vainomatkaltaan ja tämä tapaus herätti jälleen naurua, vieläpä paljon enemmän kuin pappilan härän sortuminen.
Mutta Hilippa veijarin kauppamatkat menestyivät kaikesta päättäen erinomaisen hyvin. Hän varusti koko Pielisen ympäristön suolalla hyvinkin vuodeksi eteenpäin. Lieksan kaupungin porvareille jäi todella mainiota aikaa äkseeratakseen musketilla ampumista.
X.
Hilippa ja Riiko ovat tyhjentäneet viimeisen suolaveneensä. Uimaharjussa he kauppasivat sen sisällön vastaan saapuneille Ilomantsin ja Liperin pokostan miehille ja tyytyväisin mielin he nyt tyhjine veneineen kääntyvät paluumatkalle.
Heillä olikin syytä tyytyväisyyteen, ensimmäinen syysmyrsky oli saapunut, se puski vimmatusti heitä vastaan Pielisen ulapoilta, se tuli suoraan Nurmeksen kaukaisimmalta perukalta rajuna ja kylmän koleana. Se ajoi mukanaan raskaita pilviä, vetisiä pilven möhkäleitä, ja saarten rannoilla se jo repi ja tuiversi koivuista ensimmäisiä kelmenneitä lehtiä, lennätteli niitä mukanaan.
Heillä oli todella syytä tyytyväisyyteen. Syksy oli joutunut ja silloin oli Pielisen vesillä liikkuminen kaikkea muuta kuin leikintekoa. Pielisen saaristen, monisokkeloisten ulapoiden syysmyrskyt olivat vaikeammat kestää kuin konsanaan herra Henrikin ja syökärin ja kaikkien heidän kaartilaistensa ahdistelut. Niistä selvisi kyllä oveluudella ja nopeudella, mutta syysmyrskyjen käsistä ei pelastanut oveluus eikä nopeuskaan. Ne puskivat vastaan jokaisesta saarien solasesta, jokaisesta eteen aukenevasta väylästä ja uuvuttavaa oli raskaan suolaveneen kiskominen niitä vastaan. Ja kun myrskyn mukana rupesi tulemaan vielä sadetta, oli ylen vaikeata veneen täyteisen suolalastin säilytteleminen kuivana. Oli todella mainio asia, että he olivat saaneet hyvissä ajoin tyhjennetyksi viimeisen suolalastinsa, nyt sai tämä Pielisen ulapoiden soutaminen täksi kesäksi loppua.
Tarmokkaasti he ponnistelevat vastatuuleen ja joutuvat illan pimetessä Kolinvaaran kohdalla oleviin Kelevänsaariin. Suurimmassa näistä saarista asui yksi karjalaisperhe, »Kelevän tietäjäksi» sanottu vanha mies naisineen ja poikineen. Tämän pieneen pirttiin he yöpyivät ja mielivät jatkaa matkaansa seuraavana aamuna.
Mutta yön aikana oli luoteistuuli vielä eilisestäkin yltynyt. Kun he aamun seestyessä tarkastelivat Lieksan suunnalle aukenevaa suurta selkävettä, kuohui se yhtenä ainoana vaahtopääharjaisena kadotuksena. Saaren rannallakin tuuli nujerteli ja rytyytti rannan puita niin vimmatusti, että ne poloiset näyttivät jo seuraavassa tuokiossa sortuvan tai kiskoutuvan maasta juurineen. Ja tuulen mukana tuli jo sadettakin, kylmää syksyn sadetta, joka piiskasi vasten silmiä pistävänä ja sokaisevana kuin konsanaan herra Henrikin ruoska.
Kelevän vanha tietäjä pudisteli päätään ja murahteli matkalaisille, että oli viisainta jäädä hänen lämpöiseen pirttiinsä pitämään säätä. Riikokin jo alkoi ehdotella, että jos odotettaisiin ilman asettumista, mutta Hilippa nauroi vain ja pakisi huolettomasti:
— Mitäpä suotta viivyttelemään! Panemme vähän kiviä pohjapainoksi veneeseen, lujitamme vähän varppeita ja niin soutelemme mokomasta tuulesta välittämättä!