He tekivät niin ja sysäsivät purtensa vesille. Oli ankara työ ja ponnisteleminen ennen kuin päästiin erilleen rantakivikosta. Vanha tietäjä seisoskeli rannalla katsomassa heidän lähtöään ja pudisteli jälleen päätään. Hurjimuksia olivat nuo lähtijät, mutta itseäänpä saivat syytellä, jos löytäisivät ennen illan joutumista hautansa Pielisen vellovissa vesissä. Vetehinen oli nyt liikkeellä eikä sietänyt mokomaa härnäilyä ja vastaan puskuilemista!
Mutta Hilippa naureskeli mielissään, kun oli saanut suostutelluksi Riiko serkkunsa lähtöön. Hilipalla oli omat syynsä, jotka ajoivat häntä tuuleen ja myrskyyn ja silmiä sokaisevaan vesisateeseen. Hän oli jo tälle viimeiselle suolamatkalle lähtiessään, Lieksan ohitse Pieliseen kulkiessaan saanut tietää herra Henrikin matkustaneen Kajaaniin ja siitä alkaen oli tämä asia pyörinyt hänen mielessään.
Ei Hilippa ollut utelias tietämään herra Henrikin matkan tarkoitusta, mitäpä häntä se asia liikutti. Mutta hän halusi pistäytyä Lieksassa omilla asioillaan herra Henrikin poissaolon aikaan, ja nytpä olikin tullut oikea ilma hänen vierailulleen. Hei vain eteenpäin, reippaasti eteenpäin! Syökäri ja hänen kaartilaisensa pysyisivät luultavasti suojissaan tänä päivänä ja jos merkit pitivät paikkansa, niin pysyisivät vielä ensi yönäkin, eivät pistäisi nokkaansa ulkosalle. Ja silloin oli hyvä aika hänen liikuskellakseen!
Eipä siltä, että hän omasta puolestaan pahoin pelkäsi syökäriä ja tämän kaartia, mutta oli eräs toinen, jonka vuoksi piti olla varovainen. Brita, armahainen Brita kai hiukan säikähtäisi, jos hän ilmestyisi Lieksan kylään muiden ihmisten tavallisella liikkumailmalla, mutta nyt ei olisi Britallakaan syytä pelästymiseen. Hän saattoi pahoin pakoilematta mennä Britaa tervehtimään, saattoi kuin saattoikin pistäytyä tulevana yönä Britan luo!
He taistelevat tiiman toisensa jälkeen myrskyä ja aaltoja vastaan. Hitaasti edistyi matka ja vihdoin heidän täytyi nousta levähtämään muutamaan pieneen saareen. Riiko oli soutaessaan tyyten uupunut ja selitti nauraen, ettei hän saanut enää puserretuksi mitään turtuneista käsivarsistaan.
No hyvä, silloin oli aika levähtää, ja levähdyksen jälkeen asettui Hilippa airoihin. Riiko olisi kyllä ollut valmis jälleen soutamaan, mutta Hilippa selitti, että oikeastaan hänen asiansa vaati tätä kiirehtimistä ja niin oli oikein ja kohtuullista, että hänkin soutaisi oman osuutensa.
Ja väkevästi hän soutikin, vene läksi kulkemaan äskeistä paremmalla vauhdilla. Puskupäät heittelivät teräviltä vaahtoharjoilta vettä yli varppeiden, kastelivat pian Hilipan hartiat ja välistä tuli hurstin tapainen vesiryöppy yli koko veneen, mutta Hilippa nauroi vain huoletonta nauruaan ja lisäsi puhtia. Mitäpä tämä nyt, yhden päivän soutaminen, kun oltiin matkalla Britan luo!
Hilippa oli jo kauan aikonut tätä matkaa. Niin, oikeastaan hän oli ajatellut koko kesän Britaa, siitä lähtien kun he erosivat tuona kauniina kesäyönä herra Henrikin virkatalon rannassa. Hän oli ikävöinyt, polttavasti ikävöinyt, mutta tämä joutava askarrus, tämä kaupoilla kulkeminen oli ollut esteenä. Nyt oli kaupoilla kulkeminen täksi kesäksi päättynyt ja nyt hän menisi tervehtimään Britaa.
Ja ehkäpä Britakin, armahainen Brita häntä hiukan odotteli ja ikävöi. Hän uskoi kuin uskoikin Britan kiintyneen sen verran itseensä, että hänelle aukenisi Britan neitsytpirtin ovi. Hän kyllä tiesi armahaisen Britan nukkuvan omassa pirtissään ja monesti oli jo ohikulkiessa polttava halu vetänyt häntä kolkuttamaan Britan ovelle, mutta joka kerran hän oli voittanut itsensä. Ei sopinut säikytellä Britaa herra Henrikin kotona ollessa.
Nyt oli herra Henrikki poissa ja ensi yönä nukkuisivat syökäri ja tämän kaartilaisetkin omissa suojissaan. Kunpa vain tuulen voima pysyisi ennallaan ja kunpa vain sadekin vielä hiukan paranisi iltaan mennessä, niin ei Britan huolisi ensinkään säikähtää hänen tuloaan.