— Vai luopuisivat karjalaiset sovinnolla rikoksistaan… salasaksoina kulkemasta. Ei muuta kuin hiukan lempeyttä ja metisiä sanoja… hiukan pään silitystä ja kaikki olisi hyvin! Tosin saattaisivat nämä Brahean kiusatut porvarit siinä karjalaisten lepyttelyaikana kuolla nälkään, vaan väliäkös näistä mokomista… kunhan ei vain salasaksoihin käytäisi käsiksi liian kovakouraisesti!
— Te nauratte minulle, ja Britan ääni vapisi suuttumuksesta, — te nauratte tietysti minun sanoilleni, kun vihanne on teidät sokaissut! Vaan minäpä tunnen näitä asioita paremmin kuin luulettekaan! Minä tiedän varmasti, että sovinnolla saadaan karjalaiset jättämään rauhaan nämä Brahean porvarit… minä tiedän jo ainakin yhden Pankajärven miehen olevan valmiina sovintoon… olevan valmiina luopumaan entisyydestään!
— Ja kuka on se pankajärveläinen? kyseli herra Henrikki ivanaurunsa lomassa. — Eihän vain liene itse se suurin veijari… nuori Vanninen… itse pääpukari?
Herra Henrikki oli yhtäkkiä lakannut nauramasta ja katseli tytärtään tiukasti, tutkivasti, aivan kuin hänen aivoissaan olisi häilähtänyt jokin epäluulo, selittämätön ja äkillinen epäluulo.
Brita ei ollut aikonut mennä näin pitkälle, mutta nyt hän huomasi jo peräytymisen myöhäiseksi, ja silloin nousi hänen uhmansa. Hän kesti hämmentymättä isänsä tiukan tarkastelun ja sanoi hiljaa, mutta vavahtamatta:
— Se mies on juuri Hilippa Vanninen! Hän aikoo jättää kaupoilla kulkemisen ja ruveta uudisviljelijäksi kotikyläänsä. Sinä, isä, et tietysti usko tätä, mutta sinä voisit päästä siitä vakuutetuksi, jos edes vähäksi aikaa unohtaisit sokean vimmasi ja tiedustaisit Hilipan tekoja ja aikeita niiltä, jotka tuntevat tämän asian!
Huoneeseen oli tullut hiljaisuus, pahaenteinen hiljaisuus. Syökäri haukkoi henkeään ja toiset huoneessa olijat melkein vapisivat peläten lähenevää räjähdystä. Herra Henrikki tarkasteli tytärtään aivan kuin tämä olisi menettänyt järkensä. Hän meni aivan Britan eteen ja virkahti tutkivasti:
— Brita, sinä puhut kummia asioita… sangen ihmeellisiä asioita. Sinä sanot Pankajärven pahimman veijarin aikovan luopua salasaksan ammatista ja sanot minunkin voivan päästä tästä vakuutetuksi! Ja kuka sitten voi vakuuttaa minulle tämän asian… keneltä minun pitäisi mennä kysymään tämän nuoren karjalaisen aikeista?
— Mene Nurmekseen ja kysy Lauri papilta! sanoo Brita häkeltymättä. — Hilippa Vanninen on puhunut hänelle aikeistaan, kysynyt häneltä neuvoa… luvannut kääntyä meikäläisten uskoon… luterilaiseksi. Kaiken saat tietää Lauri papilta… hän luottaa nuoren Vannisen aikeisiin… on antanut hänelle kirjojakin!
— Ja häneltäkö… Lauri papiltako sinä, Brita tyttäreni, olet saanut tietää nuoren Vannisen aikeista? Onko pastori Lars Laurentii kertonut sinulle tästä asiasta?