Helga rouva toimitti tämän jalomielisen tarjouksen neitsytpirtissään makaavalle tyttärelleen ja tylsänä hymähdellen suostui Brita itkevän äitinsä houkutuksiin. Britan mielestä oli tällä hetkellä kaikki niin samantekevää, hän ei jaksanut ajatella mitään, hänen päänsä oli niin raskas, niin kovin raskas ja runneltu. Isän viiltävä ruoska oli silponut hänen kasvonsa, mutta vielä hullummin tuntui käyneen hänen päänsä sisällä. Siellä oli kaikki mennyt sekaisin, äiti sai kaupata hänet kenelle halusi, ei Brita ruvennut väittämään vastaan.
Ja näin se kävi niin hullusti, että Vie'in lautamies joutui kuuntelemaan Britan avioliittokuulutusta samana päivänä, jolloin Hilippakin kuulutettiin henkipatoksi. Herra Henrikki oli oikein haltioissaan, hän hykerteli käsiään mielihyvästä, kun sai paiskata kirkkoherra Andersin kouraan nuo molemmat kuulutukset samalla kertaa. Jumaliste, ne sopivat mainiosti yhteen!
Sinä päivänä oli Britakin ensimmäisen kerran jalkeilla, mutta hänen ajatuskykynsä ei ollut vielä täysin hereillä. Niin ei ollut ihme, jos köyhän Timon viemisetkin unohtuivat antamatta; Brita oli tosiaan väsynyt ja hajamielinen, niin kuin lautamies Olavista oli näyttänyt.
Tämän jälkeen alkoi Brita kuitenkin vähitellen elpyä. Vasta isänsä kuulutuksesta hän sai täydellisen varmuuden, ettei Hilippa ollutkaan Brahean vankilaan tuotujen karjalaisten joukossa ja tämä tieto se paremmin kuin mikään muu havahdutti Britan uinuvat sielunvoimat toimintaan.
Brita kulkee ja mietiskelee mitä hänen pitäisi ryhtyä tekemään. Hän sai nyt toki vapaasti liikuskella kotonaan, häntä ei enää paimennettu vangin tavoin eikä pakotettu olemaan neitsytpirtissään. Olihan hän nyt morsian, kreivillisen luutnantin kuulutettu morsian, ja tottahan morsiamelta piti olla hiukan vapautta! Isänsäkin näytti häntä melkein säälivän ja hiukan katuvankin kovuuttaan. Ja entäs luutnantti Marcus, hänen sulhasensa! Ei Britalla ollut mitään valittamista, ei luutnantti Marcus tungetellut, oli vain hänelle hyvä ja huomaavainen.
Brita kulkee ja mietiskelee ja hänen selkenevissä aivoissaan alkaa itää ja orastaa toimintasuunnitelma. Hän tiesi hyvin, ettei Hilippa voinut isän kuulutuksen jälkeen enää saapua häntä tapaamaan, niinpä hänen oli lähdettävä tapaamaan Hilippaa. Hänen oli kuin olikin nyt vuorostaan lähdettävä Pankajärvelle tai kauemmaksikin; täällä hän ei voinut enää hyödyttää Hilipan asiaa, mutta Hilipan tavattuaan hän ehkä voisi olla joksikin hyödyksi. Hilippa kaipasi nyt kipeästi lohduttajaa ja rohkaisijaa ja hänen velvollisuutensa oli lähteä Hilipan rinnalle.
Brita alkaa kaikessa hiljaisuudessa tehdä lähtövarustuksiaan. Hän laittaa itselleen matkarepun sitkeistä majavannahoista, joita isänsä oli kerran lahjoittanut hänelle. Ne sattuivat nyt hyvään tarpeeseen, niistä tuli kuin tulikin hyvä matkareppu, kevyt ja lujatekoinen ja niin siro muodoltaankin. Hilippakin varmaan ihastuisi ikihyväksi tämän hänen reppunsa nähdessään.
Ja reppuunsa sälyttää Brita kaikenlaista tavaraa. Hiukan vaatteita hän siihen panee itselleen, lämpimiä vaatteita ja sukkia, sillä tämä matka saattoi venyä aika pitkäksi. Saattoi käydä niin, että hän jäisi kokonaan tälle matkalleen, hänen täytyi varustautua kulkemaan Hilipan mukana kaikissa kohtalon vaiheissa.
Palvelustytöt sattuivat joskus huomaamaan Britan salakähmäisiä varusteluja. He kuiskuttelivat keskenään, että häävarusteitaan se Brita neito noin salaa valmisteli. Saatiinpa nähdä, että Brita neidolla olisi joku aivan harvinainen yllätys, kun hän astuisi vihittäväksi uljaan kreivillisen luutnantin rinnalla!
Brita antoi tyttösten kuiskutella ja pitää omat luulonsa, hän laittoi jo kuntoon suksiaan; hän tarkasti, olivatko ne hyvässä voiteessa ja lujitti varpaallisnahkoja. Hänen sompasauvansa oli katkennut, mutta hän löysi uuden sauvan asuinrakennuksen seinustalta. Taisipa olla itsensä luutnantti Marcuksen sauva, mutta Brita kehvelsi sen ilman omantunnon tuskia. Hänen jalomielinen suojelijansa sai tehdä vielä tämän palveluksen, sai lainata hänelle sompasauvansa!