— Sanovat sillä olevan aina valmiina revolverin, kuiskasi Junnu.
— Olkoon! Eerikka puristi uhkaavasti vieressään olevan rihlan piippua.
Vene oli sillä välin tullut aivan lähelle rannikkoa. Nyt veti Aapeli aironsa veneeseen, siirtyi vähintäkään kolinaa herättämättä keskituhdolta perään, otti huoparin ja alkoi sillä hiljakseen meloa tähystellen koko ajan vaanivasti pitkin rannikkoa.
Nähtävästi hän tuli lopulta vakuutetuksi, ettei mitään vaaraa ollut lähettyvillä, ja niinpä meloi hän rohkeasti lähimmän verkkorivin luo, joka pitkin pituuttaan oli upoksissa kalojen painamana. Verkon kohdalle tultuaan kohensi Aapeli veneessään olevan suuren kalavasun jalkojensa juureen, otti polvilleen kalastushaavin, upotti huoparinsa sivuttain syvälle veteen ja kohotti sen lavalla verkkoa.
Raskaasti nousi verkko vedenpintaan, ja siinä rimpuilevat lahnat alkoivat kuuluvasti posahdella. Siekailematta pisti Aapeli haavinsa alle, ja toisessa kädessä välähti hänellä pitkä puukko.
— Se on sinun verkkosi, Mikko! supisi Antti.
— Leikkelee piru uuden verkon, murisi Mikko hammasta purren.
— Sillä on kiire, ymmärräthän veikkonen! hymyili Eerikka. — On niin hiton paljon verkkoja!
Nopeasti liikkuikin Aapeli siirtyen yläpaulasta kiinni pitäen pitkin verkkoa ja toisella kädellään haavia liikutellen. Saatuaan kalan, joskus kaksi kolmekin yhdessä rykelmässä haaviinsa, pisti hän varren vikkelästi polviensa väliin, tarttui toisella kädellään kalan kiduksiin ja rapsautti toisessa kädessään olevalla puukolla rihmat poikki. Kalat hän heitti takakäteen taitavalla liikkeellä vasuunsa, jonka pohja oli peitetty sammalilla kolinan estämiseksi.
Kaikki sujui kuin luomisentyö. Näki hyvin, ettei Aapeli ollut ensikertalainen. Ei hän kuitenkaan verkkoa vallan puhtaaksi pannut, sakeimmista rykelmistä vain raapi?