»Kuinka se Rountree selvisi siitä suuresta asuntorykelmästä, joka hänen piti rakentaa? Mitä hän teki? Hankkiko hän kiinnityslainoja sen rahoittaakseen?» kysyi eräs Spartan välittäjä.
»Joo, saatte uskoa», sanoi Babbitt. »Jos asia olisi ollut minun käsissäni — — —»
»Niin että», kuului Elbert Wingin jymybasso, »minä vuokrasin sen näyteikkunan viikko sitten ja panin siihen suuren plakaatin 'Pienokaisten satukaupunki' ja sijoittelin siihen joukon nukketaloja ja peukaloispuita, ja sitten alimmaksi: 'Pikku tykkää tästä nukkelaaksosta, mutta pappa ja mamma harrastavat meidän kauniita huviloitamme', ja tiedättekö, se herätti tosiaan huomiota, ja ensimmäisenä viikkona möimme — — —»
Pyörät lauloivat »liketi-lik, liketi-lik», kun juna kulki tehdasalueen läpi. Uunit hehkuivat tulta ja höyryvasarat jyskyttivät. Punaisia valoja, vihreitä valoja, vihaisia valkeita valoja vilahteli ohi, ja Babbitt tunsi itsensä jälleen merkitseväksi ja innokkaaksi.
4.
Hän teki nautinnollisen toimituksen: silitytti vaatteensa junassa. Aamulla, puoli tuntia ennenkuin he saapuivat Monarchiin, tuli passari hänen osastoonsa ja kuiskasi: »Yksi vaunu on vapaana, herra. Minä otan vaatteet sinne.» Kellervänharmaa syyspalttoo pyjamansa yllä hiipi Babbitt käytävää pitkin viheriäin verhojen välitse ensimmäiseen yksityisvaunuunsa, joka sai hänen sydämensä ylpeyttä täyteen. Passari viittasi, että hän tiesi Babbittin tottuneen pikenttiin; hän kannatti Babbittin housujen lahkeita, etteivät ne tahraantuisi, täytti pesukulhon yksityisessä pesuhuoneessa ja odotti pitäen pyyhettä.
Yksityinen pesuhuoneen käyttäminen oli viehättävää. Niin virkistävä kuin Pullman-vaunun tupakkaosasto olikin illoilla, vaikutti se, yksinpä Babbittiinkin, masentavalta aamuisin, kun se oli täpötäynnä paksuja villanuttuisia herroja, jokainen vaatenaula täynnä ryppyisiä pumpulipaitoja, nahkasohvalla kasoittain kaikkinaisia toalettilaukkuja ja ilma paksuna saippuoiden ja hammastahtaiden kuvottavaa hajua. Babbitt ei tavallisissa oloissa pitänyt suurta väliä yksinolosta, mutta nyt hän nautti siitä, nautti pikentistään ja hyrräsi mieltymyksestä antaessaan miehelle puolitoista dollaria juomarahaa.
Hän toivoi vähin, että häneen kiinnitettäisiin huomiota, kun hän vastasilitetyissä vaatteissaan ja ihaileva passari kantamassa hänen käsilaukkuaan astui pois junasta Monarchissa.
Hänen oli määrä asua samassa huoneessa Sedgwick-hotellissa W. A. Rogersin, moukkanaamaisen, ovelan Zenithin-kauppiaan kanssa, joka välitti viljelysmaiden kauppoja. He söivät hienon vohveli- ja kahviaamiaisen, jossa kahvia ei tarjottu pienistä kupeista, vaan suurista kulhoista. Babbitt innostui puheliaaksi ja piti Rogersille esitelmää kirjoittamisen taidosta; hän antoi juoksupojalle viisikolmatta senttiä siitä, että tämä nouti sanomalehden lukuhuoneesta, ja lähetti Tinkalle kuvakortin: »Pappa toivoo, että sinä olisit täällä, niin meillä olisi hauskaa.»
5.