Kokouksen istunnot pidettiin Allen Housen tanssisalissa. Eräässä etusalissa oli päätoimikunnan puheenjohtajan toimisto. Hän oli innokkaimmin puuhaava mies siellä, hän oli niin innokkaassa puuhassa, ettei saanut toimeen yhtään mitään. Hän istui pöytänsä ääressä, joka oli täynnä paperilappuja, ja koko päivän kulki paikallispatriootteja ja agitaattoreita ja puhujia, jotka halusivat johtaa keskusteluja, ja kuiskailivat hänelle, jolloin hän näytti epämääräiseltä ja sanoi kiireesti: »Joo, se on erinomainen ajatus, niin me teemme», ja unohti samassa kaikki, sytytti sikarin ja unohti senkin, kun puhelin soi säälimättömästi ja miehet hänen ympärillään yhtä mittaa hälisivät: »Herra puheenjohtaja — — Herra puheenjohtaja!» voimatta päästä hänen kuluneiden kuulohermojensa ulottuville.
Näyttelysalissa oli asemakaavoja Spartan uusista esikaupungeista, valokuvia Galop de Vachen uudesta senaatintalosta ja suuria tähkäpäitä ja niiden yllä kirjoitus: »Luonnon Kultaa Shelby Countystä, Yrttitarhasta Jumalan Omassa Maassa».
Varsinaisen kokouksen muodostivat miehet, jotka istuivat ja kuiskailivat hotellihuoneissa tai seisoivat ryhmissä hotellineteisessä, missä yhdistysmerkit loistivat, mutta näön vuoksi pidettiin muutamia yleisiä istuntoja.
Ensimmäisen avasi tervehdyspuheella Monarchin pormestari. Monarchin First Christian-kirkon kirkkoherra, suuri mies, jolla oli pitkä, nihkeä otsatukka, ilmoitti Jumalalle, että taloagentit nyt olivat täällä.
Kunnianarvoisa välittäjä Minnemaganticista, majuri Carlton Tuke, luki puheen, jossa hän lausui paheksuvansa osuustoimintaliikkeitä. William A. Larkin Eurekasta antoi lohdullisen selityksen »Rakennustoiminnan vilkastumisen toiveista» ja muistutti, että ikkunalasin hinta oli alennut kaksi prosenttia.
Kokous oli alkanut. Pidettiin juhlia edustajille, lakkaamatta ja tarmokkaasti. Monarchin Kauppiasyhdistys oli järjestänyt iltaman heille ja Tehtailijayhdistys aamiaispidot, jolloin kullekin naiselle ojennettiin päivänkukka ja kullekin herroista nahkainen lompakko, jossa oli kirjoitus: »Monarchilta, Mahtavalta Moottorikaupungilta».
Mrs. Crosby Knowlton, Fleetwing-automobiilin valmistajan puoliso, avasi kuuluisan italialaisen puutarhansa ja tarjosi teetä. Kuusisataa välittäjää vaimoineen asteli syksyisillä käytävillä. Noin kolmesataa heistä oli hiljaisia ja ujoja; noin kolmesataa luikkasi terhakasti: »Tämä on aika tyylikäs, eikö ole?» poimi salaa myöhäisastereita ja pisti ne taskuunsa ja yritti päästä kyllin lähelle mrs. Knowltonia saadakseen puristaa hänen viehättävää kättänsä. Kehoittamatta kokoontuivat Zenithin edustajat (paitsi Rountree) erään tanssivan marmorinymfin ympärille ja lauloivat: »Mekö mistä? Zenithistä! — — —»
Sattui niin, että kaikki Pioneerin edustajat kuuluivat Hirvien jaloon veljeskuntaan, ja he marssivat esiin, edellään valtava lippu, jossa oli mahtaileva kirjoitus. Ei myöskään Galop de Vache, valtion pääkaupunki, aikonut jäädä toisia huonommaksi. Galop de Vachen edustajain johtaja oli suuri, punakka, lihava mies, mutta toimelias. Hän riisui nuttunsa, nakkasi leveälierisen mustan huopahattunsa maahan, kääri ylös hihansa, kiipesi aurinkokellolle, sylkäisi ja luikkasi: »Me julistamme maailmalle ja sille kunnon miehelle, joka on pannut toimeen nämä kutsut, että uhkein kaupunki tässä valtiossa on Galop de Vache. Te pojat voitte puhua maustanne, mutta sallikaa minun vain kuiskata korvaanne, että vanhassa Galopissa on suhteellisesti suurin luku talonomistavia kansalaisia valtiossa, ja kun ihminen omistaa kotinsa, niin se ei pane toimeen työläisrettelöitä, vaan elää kakaroittensa hyväksi eikä lurjuksittain. Galop de Vache! Kotirakkaiden perheiden kaupunki! Kaupunki, joka nielee ihmiset karvoineen, ystävät! Me — tulemme — — näyttämään — — maailmalle!»
Vieraat menivät matkoihinsa, puutarha palasi värähtäen lepoonsa. Mutta mrs. Crosby Knowlton huokasi katsoessaan erästä marmoripenkkiä, jota viisisataa kesää Amalfissa oli lämmittänyt. Sitä kannattavan siivekkään sfinksin naamaan oli joku lyijykynällä piirtänyt viikset. Rypistettyjä paperiserviettejä oli ahdettu asteripensaihin. Käytävällä viruivat viimeisen uhkean ruusun terälehdet niinkuin jonkun rikkirevityn kauniin elossaolleen jäännökset. Paperossinpätkiä uiskenteli kultakalalammikossa muodostaen rumia öljyisiä viiruja paisuessaan ja liuetessaan, ja marmoripenkin alla oli rikottu teekuppi, sirpaleet huolellisesti yhteenkoottuina.
6.