Paluumatkalla hotelliin ajatteli Babbitt: »Myra olisi pitänyt kaikesta tästä seurustelusurkeudesta». Itse puolestaan hän nautti vähemmän gardenparteista kuin niistä autoretkistä, jotka Monarchin Kauppiasyhdistys oli järjestänyt. Väsymättömänä hän katseli vesisäiliöitä, esikaupunkien ajuriasemia ja nahkuritehtaita. Hän nieleksi saamiansa tilastotietoja ja lausui ihmetyksensä huonetoverilleen W. A. Rogersille: »Tietenkään ei tätä kaupunkia voi mainita samana päivänä kuin Zenithiä, sillä ei ole meidän mahdollisuuksiamme ja luontaisia edellytyksiämme, mutta oletko sinä tiennyt — minä sain tietää sen vasta tänään — että ne valmistivat seitsemänsataakuusikymmentäkolme miljoonaa jalkaa lankkuja viime vuonna? Mitäs siihen sanot?»
Hän oli hermostunut, kun lähestyi se aika, jolloin hänen oli luettava puheensa. Seisoessaan matalalla lavalla kokouksen edessä hän vapisi ja näki vain punaista sumua. Mutta hän otti asian vakavasti ja lopetettuaan varsinaisen esitelmänsä hän puhui heille, kädet taskuissa ja rillikoristeinen naama paistaen kuin reunallaanseisova lautanen lampunvalossa. He huusivat: »Yhdyn!» ja jälkeenpäin seuranneessa keskustelussa he käyttivät korostaen Babbittista nimitystä »ystävämme ja veljemme Mr. George F. Babbitt». Hän oli viidessätoista minuutissa muuttunut vähäpätöisestä edustajasta persoonallisuudeksi, melkein yhtä tunnetuksi kuin liikediplomaatti Cecil Rountree. Istunnon jälkeen sanoivat valtion kaikkien osien edustajat: »Terve, Babbitt!» Kuusitoista vennon vierasta kutsui häntä »Georgeksi», ja kolme miestä vei hänet mukanaan eri nurkkaan ja uskoi hänelle: »Minä olen hemmetin hyvilläni siitä, että teillä oli rohkeutta nousta ja iskeä oikea isku ammatin puolesta. Minä olen aina kannattanut — —»
Seuraavana aamuna Babbitt pyysi, erikoisen välinpitämättömänä, Zenithin lehtiä hotellin sanomalehtimyymälän tytöltä. Aamulehdessä ei ollut mitään, mutta Advocate-lehdessä, kolmannella sivulla — — — Hän läähätti. Ne olivat painattaneet hänen kuvansa ja puolen palstan pituisen selostuksen. Nimike kuului: »Huomiotaherättänyt Tapaus Taloagenttien Vuosikokouksessa. G F. Babbitt, etevä kiinteistönvälittäjämme. Suunnanmääräävä erinomainen puhe.»
Hän mutisi kunnioittavasti: »Luullakseni nyt erinäiset henkilöt Floral Heightsissä ehkä heräävät ja osoittavat vanhalle Georgielle hiukan huomaavaisuutta!»
7.
Se oli viimeinen täysistunto. Valtuutetut esittivät kukin kaupunkinsa vaatimuksen saada vastaanottaa kokouksen ensi vuonna. Puhujat julistivat, että »Galop de Vache, valtion pääkaupunki, Kremer Collegen ja Upholzin Trikootehtaiden kotipaikka, on kulttuurin ja etevien yritysten tunnustettu keskus», ja että »Hamburg, naseva pieni kaupunki järkevällä paikalla, missä jokainen mies on avokätinen ja jokainen nainen taivainen emäntä, avaa teille vieraanvaraiset porttinsa selkoselälleen».
Kesken kaikkia näitä vaatimattomia kutsuja avattiin salin kullattu ovi torventoitotusten töristessä, ja sisään virtasi sirkusparaati. Sen muodostivat, cowboyksi, japanilaisiksi jonglööreiksi ja jos joksikin puettuina, Zenithin välittäjät. Heidän etunenässään kulki suuri Warren Whitby, yllään ovenvartijan karhuntalja ja kultanauhainen punainen nuttu. Hänen takanaan tuli Babbitt, puettuna klowniksi, rumpua lyöden, erinomaisen räyhäävänä ja onnellisena.
Warren Whitby hyppäsi lavalle, heilutti sauvaansa ja selitti: »Tytöt ja pojat, ratkaisevan päätöksen hetki on tullut. Väärentämätön zenithiläinen rakastaa lähimmäistään, mutta me olemme päättäneet nyhkäistä tämän kokouksen lähimmäistemme kaupungeilta, niinkuin olemme nyhkäisseet säilykemaidon ja pahvirasiat, ja — —»
J. Harry Barmhill, kokouksen puheenjohtaja, sanoi: »Me olemme teille hyvin kiitollisia, mr. -— Hm, mutta teidän täytyy antaa toisillekin pojille tilaisuus tehdä tarjouksiansa nyt.»
Muudan ääni huusi kuin sumutorvi: »Eurekassa lupaamme maksuttomia autoretkiä ihaninten seutujen kautta — — —»