— Vasta kun se on tehty, saavat poikamme ja tyttäremme nähdä, että amerikkalaisen mieskunnon ja kulttuurin ihanteena ei ole joukkue pölkkypäitä, jotka istuvat ja jaarittelevat oikeuksistaan ja vääryyksistään, vaan jumalaapelkääväinen, työteliäs, menestyksellinen, lujanyrkkinen, oikeamielinen liikemies, joka kuuluu johonkin ponnekkaaseen ja hurskaaseen kirkkoon, joka kuuluu propagaattoreihin tai rotariaaneihin tai Kiwanis-kerhoon tai Hirviin tai Punanahkoihin tai Kolumbuksen Ritareihin tai johonkin muuhun hilpeiden, reippaiden, nauravain, hikoavain, suoraselkäisten, avuliasten, kuninkaallisten kunnon kaverien yhdistykseen, jotka pelaavat kovaa peliä ja tekevät kovaa työtä ja vastaavat vastustajalleen leveäturpaisella saappaalla, opettavat virnunaamat ja ovelat lurjukset kunnioittamaan miestenmiestä ja ahertavat Uncle Samuelin, U.S.A:n hyväksi!»
4.
Babbitista uhkasi tulla tunnettu puhuja. Hän huvitti erästä kokousta presbyteriaanisen kirkon Miesten kerhossa Chatham Roadin varrella irlantilaisilla, juutalaisilla ja kiinalaisilla murrejutuilla.
Mutta missään hän ei osoittautunut selkeämmin eteväksi kansalaiseksi kuin esitelmässään »Kiinteistökysymyksen perusperusteista», jonka hän piti »Myyntimenetelmäin» luokalla Zenithin K.N.M.Y:ssä.
Asianajajalehti selosti esitelmää niin laajasti, että Vergil Gunch sanoi Babbittille: »Sinusta alkaa tulla kaupungin suurimpia puhujapomoja. Eihän enää voi avata sanomalehteänsä lukematta sinun tunnetusta puhujataidostasi. Kaiken tuon moskan pitäisi hankkia sinulle aikamoisesti afäärejä. Mainio keino! Jatka sinä vain sitä, kuule!»
»Älä viitsi irvistellä», sanoi Babbitt heikosti, mutta tästä Gunchin taholta tulleesta tunnustuksesta, jolla miehellä itsellään oli tunnetun kaunopuhujan maine, paisui hän maireisen onnekkaaksi ja kummasteli, kuinka hän ennen lomaansa oli saattanut epäillä, oliko mitään iloa olla »vakiintunut kansalainen».
VIIDESTOISTA LUKU.
1.
Hänen tiensä suuruuteen ei ollut vailla okaisia esteitä.
Kuuluisuus ei tuottanut sitä yhteiskunnallista ylennystä, jonka Babbittit ansaitsivat. Heitä ei pyydetty liittymään Tonawandan Urheilukerhoon eikä heitä kutsuttu Union-kerhon tanssiaisiin. Omasta puolestaan, sähähti Babbitt, ei hän viitsisi antaa mätää munaa kaikista noista tuhlareista, mutta vaimoni tykkäisi ikäänkuin, että olisi hauskaa olla läsnäolevien joukossa. Hän odotti jännityksellä yliopistotoveripäivällisiään, joilla saisi taas tuttavallisesti seurustella sellaisten seuraleijonain kuin Charles McKelveyn, urakoitsijamiljonäärin, Max Krugerin, pankkiirin, Irving Taten, työasetehtailijan, ja Adelbert Dobsonin, muodikkaan huonekoristajan, kanssa. Teoreettisesti hän oli heidän ystävänsä, ja kun hän tapasi heidät, kutsuivat he häntä yhä vielä »Georgieksi», mutta hän ei tavannut heitä usein, eivätkä he koskaan pyytäneet häntä päivällisille (joilla juotiin samppanjaa ja pikentit tarjoilivat) huviloihinsa Royal Ridgeen.