Mrs. Babbittinkin onnistui saada sanotuksi: »Se oli sellainen tyyni, rauhaisa ilta, joka usein on rattoisampi kuin kaikenlaiset meluavat kutsut, missä kaikki puhuvat yhtaikaa eivätkä voi olla levollisia ja — tyynesti ja rattoisasti.»
Mutta makuukomeronsa vuoteelta kuuli Babbitt hänen itkevän, hiljaa, toivottomasti.
4.
Kuukauden ajan he tutkivat seuraelämäpalstoja ja odottivat vastakutsua päivällisille.
Sir Gerald Doakin isäntänä esiintyi McKelvey niissä lihavilla kirjaimilla koko viikon Babbittin päivällisten jälkeen. Zenith otti hehkuvalla haltioitumisella vastaan Sir Geraldin (joka oli tullut Amerikkaan ostamaan hiiliä). Sanomalehdet haastattelivat häntä kieltolaista, Irlannista, työttömyydestä, vesitasoista, valuutasta, teenjuonnista whiskynjuontiin verrattuna, amerikkalaisten naisten psykologiasta ja arkielämästä englantilaisissa vallaskartanoissa. Sir Geraldilla tuntui olevan mielipide kaikissa näissä aineissa. McKelveyt antoivat hänen kunniakseen singalesilaiset päivälliset, ja miss Elnora Pearl Bates, Advocate-lehden seurapiiripalstan toimittajatar, kertoi niistä korkealentoisimpaan tyyliinsä. Babbitt luki ääneen aamiaispöydässä:
Jos ottaa huomioon omaperäiset, itämaiset koristukset, omituiset, erityisenhienot ruokalajit ja ylhäisen vieraan, viehättävän emännän ja hyvintunnetun isännän personallisuudet, niin ei kai Zenith milloinkaan ole nähnyt valikoidumpaa juhlaa kuin ne singalesilaiset päivälliset, jotka mr. ja mrs. Charles McKelvey eilen illalla toimeenpanivat Sir Gerald Doakin kunniaksi. Minä ajattelin, kun me — onnelliset! — saimme katsella tätä satuväikkeistä ja eksoottista näytelmää, ettei Monte Carlossa tai valituimmissa diplomaattipiireissä ulkomaiden pääkaupungeissa voisi olla viehättävämpää. Ei tosiaan ole turhan vuoksi Zenithiä aljettu seurapiirielämässä mainita ensimmäisenä sisämaan kaupungeista.
Vaikka onkin liian vaatimaton sitä tunnustaakseen, antaa Lordi Doak ylhäisökorttelillemme tuulahduksen, jota sillä ei ole ollut Sittingbournen earlin unohtumattoman käynnin jälkeen. Hän ei kuulu ainoastaan Englannin suuraateliin, vaan hän on myöskin, kerrotaan, johtava henkilö brittiläisen rautateollisuuden alalla. Kun hän tulee Nottinghamista, Robin Hoodin mielipaikasta, joka tosin nyt, kuten Lordi Doakilta kuulemme, on vilkas nykyaikainen kaupunki (275,543 asukasta) ja tärkeä pitsi- y.m. teollisuuden tyyssija, tekee mielemme ajatella, että ehkäpä hänen suonissaan virtaa jokin määrä vihreiden metsien muinaisen hallitsijan, veitikkamaisen Robinin, sekä voimakkaan punaista että jalon sinistä verta.
Viehättävä mrs. McKelvey ei koskaan ole ollut kiehtovampi kuin eilen illalla mustassa pienillä hienoilla hopeanauhoilla reunustetussa tyllihameessaan, hehkuva kimppu Aaron-Ward-ruusuja sorjilla uumenillaan.
Babbitt sanoi urhoollisesti: »Toivottavasti ei meitä kutsuta tapaamaan tuota Lordi Doak-veitikkaa. Minä haluaisin monta vertaa mieluummin olla rattoisilla tyynillä pienillä päivällisillä Charleyn ja rouvan kanssa.»
Zenithin Atleettikerhossa pohdittiin asiaa vilkkaasti. »Minä arvaan, että saamme kutsua McKelveytä, 'lordi Chaziksi' tästä lähtien», sanoi Sidney Finkelstein.