»Ajatelkaa vain, kuinka hauskoja, meheviä paloja hän voi saada lehtiin!» hykerteli Babbitt. »Ei ainoastaan suuria, silmiinpistäviä, varsinaisia tosiasioita, kuinka nopeasti pyhäkoulu — ja kolehdit — kasvaa, vaan kaikennäköisiä humoristisia juttuja: kuinka joku pöhköpää epäonnistui yrittäessään hankkia jäseniä tai kuinka hauskaa Pyhän Kolminaisuuden luokan tytöillä oli nakkimakkaramatkallaan. Ja sen ohella voisi lehtiagentti, jos hänellä on aikaa, tehdä vähän propagandaa itse luentojen hyväksi — vähän reklaamia vaikkapa suorastaan kaupungin kaikkien pyhäkoulujen hyväksi. Eihän hyödytä mitään olla halpamielinen toisia kohtaan, kun vain voimme pysytellä niiden edellä jäsenlukuun nähden. Hän voisi esimerkiksi saada sanomalehdet — — — Minullahan ei tosin ole sitä kirjallista harjaantumista kuin tällä Frinkillä, ja minä vain arvaan, kuinka kappaleet pitäisi kirjoittaa, mutta otetaan esimerkki, ajatellaan, että viikon läksy koskee Jaakobia, no, silloinhan voisi lehtiagentti kirjoittaa jotakin, jossa olisi hienoa moraalia, mutta kumminkin naseva nimike, joka saisi ihmiset sitä lukemaan — — — esimerkiksi tähän malliin: 'Jack puijaa ukon, karkaa tyttö ja shekkikirja mukanaan.' Ymmärrättehän? Se herättäisi mielenkiintoa. Tehän olette kaiketi tosin vanhoillinen, mr. Eathorne, ja katsotte ehkä näiden toimenpiteiden vaikuttavan arvottomilta, mutta suoraan sanoen, niin ne minun luullakseni sittenkin tekevät säväyksen.»
Eathorne pani kätensä ristiin pienehkön, pyöreähkön, hyvinvointisen kestikumpunsa päälle ja kehräsi kuin vanha kissa:
»Saanko ensinnäkin lausua suuren tyytyväisyyteni Teidän esitykseenne asemasta, mr. Babbitt. Kuten arvelitte, on minun asemassani välttämätöntä olla vanhoillinen ja ehkä pyrkiä säilyttämään jonkin verran arvokkaisuutta. Kuitenkin luulen, että tulette havaitsemaan minut jossakin määrin eteenpäinpyrkiväksi. Pankissamme esimerkiksi toivon saattavani sanoa meidän noudattavan yhtä uudenaikaisia reklaami- ja ilmoitusmenetelmiä kuin kuka muu tahansa kaupungissamme. Luullakseni tulette huomaamaan meidän vanhojen olevan täysin tietoisia ajan henkisistä arvonmuutoksista. Uskokaa pois, ihan varmaan. Niinpä onkin minulla siis ilo voida sanoa, että, vaikka kenties mieskohtaisesti enemmän suosin menneen aikakauden ankarampaa presbyterianismia — — —»
Babbitt ymmärsi vähitellen, että Eathorne suostui.
Chum ehdotti lehtiagentiksi erästä Kenneth Escottia, Asianajajalehden reportteria.
He erosivat korkealla ystävyyden ja kristillisen avuliaisuuden tasolla.
Babbitt ei ajanut kotiinsa, vaan keskikaupungille päin. Hän tahtoi olla yksinään nauttiakseen siitä ihmeellisestä seikasta, että oli näin tuttavallisissa suhteissa William Washington Eathornen kanssa.
2.
Lumenkalpea ilta, kaikuva kivitys ja teräviä valoja.
Suuria kultaisia valoja katuvierten lumivallien välissä kiitävistä raitiovaunuista. Pienten asuntojen vaatimattomia valoja. Harhaileva terävä heijastus kauempana olevasta valimosta, joka himmensi särmäkkäät tähdet. Tuiketta pienistä kahviloista, missä ystävykset istuskelivat leppoisasti jutellen päivän aherruksen jälkeen.