»Tämä pitkäsäärinen, punatukkainen sanomalehtiankka on Pressin urheiluosaston toimittaja», sanoi Willis Ijams; ja H. A. Hazen, apteekkari, julisti: »Pojat, kun olette pitkällä automatkalla ja vihdoin tulette johonkin romanttiseen kolkkaan tai näköalapaikkaan ja pysäytätte auton ja sanotte vaimollenne: 'Tämä on todellakin romanttinen paikka', niin tuntuu väreitä selkäpiissä. Minun tämänkertainen vieraani tulee sellaisesta paikasta, Harpers Ferrystä Virgianista, kauniista Etelästä, missä on muistoja vanhasta kunnon kenraali Robert E. Leestä ja urhoollisesta John Brownista, joka, kuten jokainen kunnollinen propagaattori, marssi rohkeasti eteenpäin — —»
Tällä kertaa oli läsnä kaksi erikoisen hienoa vierasta: tällä viikolla Dodsworth-teatterissa esiintyvän »Paratiisilintu»-nimisen teatteriseurueen johtaja ynnä Zenithin pormestari, Lucas Prout.
Vergil Gunch jyrisi: »Kun meidän onnistui saada kiinni tämä kuuluisa tragöödi ja riistää hänet kauniiden näyttelijättärien ihanasta sikermästä — ja minun täytyy tunnustaa, että menin suoraan hänen pukuaitioonsa ja sanoin hänelle kuinka suuressa arvossa propagaattorit pitävät hänen etevää, taiteellista esitystänsä — ja älkää unohtako, että Dodsworth-teatterin rahastonhoitaja on propagaattori ja tulee pitämään arvossa meidän kannatustamme — ja kun meidän sen lisäksi onnistui raahata Hänen Korkeutensa pois hänen moninaisista tehtävistään Raatihuoneelta, niin minä tunnen, että meillä on oikeus olla ylpeitä, ja nyt aikoo mr. Prout lausua muutaman sanan niistä tehtävistä ja velvollisuuksista, jotka — —»
Äänestyksellä ratkaisivat propagaattorit, kuka oli kaunein ja kuka rumin vieras, ja molemmat saivat kimpun neilikoita, jotka, kuten puheenjohtaja huomautti, oli lahjoittanut H. G. Yeager, Jennifer-bulevardin kukkakauppias.
Joka viikko sai neljä propagaattoria tilaisuuden tehdä reklaamia puolestaan tarjoamalla tavaroitaan tai palveluksiaan neljälle arpomalla valitulle kerhonjäsenelle. Tällä viikolla naurettiin yleisesti, kun ilmoitettiin, että yksi näistä neljästä oli Barnabas Joy, hautausurakoitsija. Jokainen kuiskasi: »Minä tiedän kyllä yhden ja toisen, jonka pitäisi haudata, jos hän toimittaa ilmaseksi hautauksen!»
Kesken kaikkia näitä huvituksia nauttivat propagaattorit kananpaistia, herneitä, perunamuhennosta, kahvia, omenatorttuja ja amerikkalaista juustoa. Gunch ei pitänyt puheitaan yhdessä rykelmässä. Hetken kuluttua hän kääntyi erään satunnaisen vieraan, kilpailevan järjestön, Zenithin Rotarykerhon sihteerin puoleen. Sihteerillä oli autossaan ylevän alhainen numero 5.
Rotarysihteeri tunnusti nauraen, että tämä alhainen numero herätti huomiota kaikkialla, missä hän vain liikkui, ja »vaikka se oli aika hauska kunnia, niin muistivat liikennepoliisit sen liian hyvin, ja toisinaan hän ei tiennyt, eikö numero B 56876 tai joku semmoinen olisi ihan yhtä hyvä ja vielä parempi. Mutta yrittäköönpä vain joku perhanan propagaattori kehveltää numeroa viisi rotariaanien riveistä, niin saa nähdä kuinka tukka pöllyää! Ja jos heillä ei ole mitään vastaan, lopettaa hän puheensa esittämällä eläköönhuudon Propagaattoreille ja Rotariaaneille ja Kivaneille kaikille yhteisesti!»
Babbitt huokasi professori Pumphreylle: »Ei sentään olisi hullumpaa, jos olisi niin alhainen numero. Kaikki sanoisivat: 'Se mahtaa olla etevä mies!' Sitä vain ihmettelen, miten tuo on mahtanut sen saada. Arvatenkin hän tarjosi automobiililuettelotoimiston reistraattorille pulskat päivälliset ja uhkean humalan!»
Sitten puhui Chum Frink:
»Kenties joku teistä on sitä mieltä, ettei ole oikea paikka täällä puhua puhtaasti taiteelliseen ja korkeampaan tyyliin kuuluvasta aineesta, mutta minä menen suoraan asiaan ja pyydän teitä, pojat, kannattamaan ehdotusta sinfoniaorkesterin hankkimisesta Zenithiin. Uskokaa pois, sangen moni teistä erehtyy arvellessaan, että kun itse ette pidä klassillisesta musiikista ja sensemmoisesta roskasta, niin teidän muka pitää olla asian vastustajia. On parasta, että minä tunnustan, että vaikka olen kirjallisuudenkuurnija ammatiltani, niin en omasta puolestani ymmärrä hölynpölyä koko tuosta pitkätukkaisesta musiikista. Minä kuuntelen hyvää jazz-soittoa milloin tahansa mieluummin kuin jotakin Beethovenin kappaletta, jossa ei ole enempää melodiaa kuin rykelmässä tappelevia kissoja ja jolle ei sovi viheltää, vaikka kylkiä karmisi! Mutta siitä ei ole tarkoitukseni nyt puhua. Kulttuuri on tullut yhtä tarpeelliseksi koristukseksi ja reklaamiksi kaupungeille meidän aikanamme kuin katukivitys ja pankki-clearing. Kulttuuri se, teatterien ja taidegalleriain ynnä muiden semmoisten muodossa, houkuttelee tuhansia turisteja New Yorkiin joka vuosi, ja, suoraan sanoen, me emme, huolimatta muista erinomaisista aikaansaannoksistamme, ole saavuttaneet New Yorkin, Chicagon tai Bostonin kulttuuritasoa — tai ainakaan se ei ole yleisesti tunnustettua. Osoittaaksemme, että meillä on pontta ja reipasta rohkeutta sielussamme tulee meidän kapitalisoida Kulttuuri: yksinkertaisesti iskeä siihen kyntemme.