Hän palasi arkihuoneeseen ja paneutui pitkälleen sohvalle kädet pään takana.
Mitä hän halusi? Rikkauttako? Yhteiskunnallista arvoasemaa? Matkoja?
Palvelijoita? Tosin kyllä, mutta vain ohimennen.
»Minä heitän hiiteen kaikki», huokasi hän.
Mutta hän tiesi, että hän kaipasi Paul Rieslingin seuraa; ja siitä hän livahti myöntämään kaipaavansa taruntyttiä — — ilmielävää. Jos olisi ollut nainen, jota hän rakasti, olisi hän paennut sen luo ja painanut otsansa hänen polviaan vasten.
Hän ajatteli pikakirjoittajaansa, miss McGounia. Hän ajatteli kauneinta manikyristiä Hotelli Thornleighin parturiliikkeessä. Nukahtaessaan sohvalle hän tunsi löytäneensä jotakin elämässä, hirvittävästi ja hurmaavasti murtaneensa kaikki, mikä oli säädyllistä ja normaalia.
2.
Hän oli seuraavana aamuna unohtanut päättäneensä nousta kapinaan, mutta oli konttorissa ärtyisä, ja kesken puhelinsoittoja ja asiakkaidenkäyntejä kello yhdentoista aikaan hän teki jotakin, mitä oli usein halunnut, mutta ei koskaan uskaltanut: lähti konttorista sanomatta sanaakaan orjillensa, konttoristeilleen, ja meni eläviin kuviin. Hän nautti oikeudestaan olla yksin. Hän tuli ulos taas jyrkästi päättäneenä tehdä mitä tahtoi.
Kun hän lähestyi Grobiaanien pöytää kerhossa, nauroivat kaikki.
»Siinähän se miljoonamies on!» sanoi Sidney Finkelstein.
»Niin, minä näin hänet lokomobiilissaan!» sanoi professori Pumphrey.