»Joo, olette varmasti.»
Babbitt loi katseen hänen pehmoisiin käsiinsä, hänen timantti- ja rubiinisormuksiinsa; rouva näki katseen, pisti kätensä piiloon kissamaisesti kouristaen kapeita, valkoisia sormiansa, ja sanoi haikeamielisesti:
»Minä pidän soittamisesta — tarkoitan — soittaa rimputan mielelläni pianoa, mutta en ole koskaan saanut oikeata opetusta. Mr. Judiquen tapana oli sanoa, että minusta olisi tullut hyvä pianisti, jos vain olisin saanut opetusta, mutta hän kai vain mairitteli minua.»
»Sitä hän varmaankaan ei tehnyt. Teillä on varmaan temperamenttia.»
»Oo — pidättekö te musiikista, mr. Babbitt?»
»Pidän toki! Vaikka en minä tiedä, välitänkö niin erikoisen paljoa kaikenlaisista klassillisista renkutuksista.»
»Oi, minä suorastaan rakastan Chopinia ja muita semmoisia.»
»Niinkö, todella? Niin, tietysti minäkin käyn monissa semmoisissa korkeamman tyylin konserteissa, mutta minä pidän sittenkin hyvästä jazz-orkesterista, jossa on oikeata vauhtia, niin että bassoviulunsoittaja heiluttaa viuluansa ympäri ja paukuttelee sitä käyrällä.»
»Minä tiedän. Minä pidän hirmuisen paljon hyvästä tanssimusiikista.
Minä pidän hirveän paljon tanssimisesta. Ettekö tekin mr. Babbitt.?»
»Vielä häntä kysytte! Ei silti, että minä olisin niin järin taitava siinä.»